Mainos

Suomalaiset kertovat sisarussuhteistaan: Näin törkeästi tyttöjä sorretaan ja poikia suositaan

Kaikki lapsetko muka vanhemmilleen yhtä rakkaita? Eivät, jos Studio55.fin lukijoita on uskominen. Näyttää siltä, että pojat ovat usein "lempilapsia", jotka eivät lennä pesästä kunnolla aikuisenakaan.

Pommituksen keskellä – äiti otti vain vanhempaa sisarusta kädestä kiinni

Olen sisarussarjan keskimmäinen. Kun juoksimme pommeja pakoon, äiti otti aina minua kaksi vuotta vanhempaa sisarusta kädestä kiinni. Muistan miettineeni, miksei hän koskaan tehnyt samoin minulle. Myöhemmin äiti otti vanhimman sisareni lapsen kasvatikseen ja syyti kaiken huomion hänelle, kun mies ei tunnustanut lasta.

Kaiken saanut veli hylkäsi Alzheimeriin sairastuneen äitinsä

Äitimme kertoi minulle ja kuusi vuotta nuoremmalle siskolleni, että kun esikoisveljemme syntyi, hän oli päättänyt, että tälle lapselle ei koskaan sanottaisi ei.

Sen kyllä huomasi: minulla ja siskollani ei aina ollut edes nimiä, vaan kun veljeämme kutsuttiin nimeltä, me olimme vain "me tytöt". Kun kotiin tuotiin tuliaisia, veli sai aina valita ensin, olihan hän erityinen ja viisas.

1950-luvun vapaa kasvatus kieroutti hänen persoonallisuutensa. Kun äitimme sairastui Alzheimerin tautiin, veljemme ei käynyt häntä katsomassa, vaan suorastaan karttoi. Kaikki äidin asiat jäivät meidän siskojen huolehdittaviksi.

Välit ovat nyt täysin poikki, ja se on surullista. Toisaalta meidän puolestamme ihminen, joka haluaa vain hyötyä muista, saa ollakin, missä on.

Vanhimmalta vaadittiin eniten

Olin vanhin neljästä lapsesta. Minua kohdeltiin ankarimmin, ja sain raivata tietä nuoremmille sisaruksille. Minusta seuraava sisko oli vanhempien lempilapsi vielä aikuisenakin. Kahdella veljelläni ei ollut kuria lainkaan, ja heidän edesottamuksiaan katsottiin sormien läpi.

Veljen lelliminen johti poismuuttoon 15-vuotiaana

Vaikka veljeni oli neljä vuotta nuorempi, olin kovemman kontrollin alla – tietysti pojille sallittiin kaikenlaista! Otin kotiin etäisyyttä, muutin kouluun lähikaupunkiin jo 15-vuotiaana ja jäin sille tielle.

Hartaasti toivottu poika ajoi perhetilan ulosottoon

Vanhemmillani oli pieni maatila, johon toivottiin poikaa jatkajaksi. Ensin syntyi kolme tyttöä, joista vanhimman äiti työnsi isoäidin hoiviin kymmeneksi vuodeksi. Me kaksi seuraavaa saimme sentään jäädä kotiin, mutta laiskotella ei voinut: maatalossa riitti töitä pienille käsille.

Sitten syntyi se hartaasti odotettu poika! Hänelle sallittiin kaikki, mikä tytöiltä kiellettiin. Hänen ei edes tarvinnut tehdä töitä maatilalla. Aina puhuttiin, kuinka poika sitten aikanaan ottaa maatilan haltuunsa – koskaan ei ajateltu, että myös tyttö voisi jatkaa vanhempien työtä.

Poika sai kuin saikin tilan itselleen, mutta hän lopetti karjanhoidon ja perusti toisenlaisen yrityksen tilalle. Muutaman vuoden kuluessa maksamattomat laskut johtivat ulosottoon, ja lopulta maatila oli toisten hallussa.

Poika on ollut aina se paras lapsista, ja häntä on pitänyt auttaa joka mutkassa. Meidän tyttöjen pitäisi äidin mielestä olla kiitollisia, että olemme saaneet käydä koulua – muuta emme tarvitse. Vanhempani ovat nyt vanhoja ja suunnittelevat perinnönjakoa. Kuulemma nykyinen asunto kuuluisi pojalle, ja me tytöt saisimme heidän vanhoja kirjojaan.

Olen kieltämättä katkera ainaisesta sortamisesta. Meidän tyttöjen lapsetkaan eivät ole vanhemmillemme mitään. Vain pojan lapset ovat tärkeitä!

Velikulta käytti vanhempia hyväkseen

Kolme vuotta vanhempi veljeni sai aina kaiken, mitä halusi. Minun rippikuvaustani varten ostettu kamera jäi tietysti hänelle. Hän käytti isän autoa omiin huviajeluihinsa niin, että isä joutui käymään pyörällä töissä.

Lisäksi veli asui ilmaiseksi kotona kolmekymppiseksi, hoidatti esikoisensa ensimmäiset kuukaudet vanhemmillani ja lähti usein ruokakassin kanssa kotiinsa. Jos hänen lapsensa olivat kipeitä, vanhempani olivat valmiita lähtemään hoitajiksi välittömästi.

Vanhin lapsi ei saanut tukea äidiltä

Olin vanhin kolmesta lapsesta. Isä viihtyi muualla enemmän kuin kotona, joten äidin surut ja taakat jäivät meidän kannettaviksemme. Vanhimpana tein paljon kotitöitä ja huolehdin sisaruksistani. Lähdin jopa ansiotöihin koulun jälkeen, jo 12-vuotiaana.

Yhden kerran äitini kiitti, istutti polvelleen ja sanoi: "olet tosi kiltti tyttö". Niitä sanoja en unohda koskaan.

Silti niin vain kävi, että veljeni ja siskoni olivat äidille aina kaikkein tärkeimmät. Kerran kysyin mieheni pyynnöstä, miksi näin on. Äiti vastasi: "Anteeksi, mutta olet niin vahva, ettet tarvitse apuani".

Murruin eläkepäivinäni pettyneenä, mutta ponnistelen silti eteenpäin. Elämä on ihana lahja. Sitä pitää kunnioittaa niin kauan kuin voimia on.

Sisarta hellittiin tavaroilla

1950-luvulla oli kaikesta pulaa, mutta sisareni oli äitini lellikki ja sai kaikenlaista tavaraa. Esimerkkeinä mainittakoon potkulauta, polkupyörä ja rannekello, joka oli harvinainen pikkulapsilla siihen aikaan. Minä en saanut näistä mitään – en edes ajaa hänen pyörällään, vaikka hän ei itse vielä osannut.

Kun lainasin luvatta sisareni tavaroita, syntyi valtavia riitoja. Minusta tuli uhmakas lapsi ja sain selkäsaunoja äidiltä, teinpä niin tai näin. Vaikka selvisin, en ikinä unohda äitini puolueellisuutta sisareni hyväksi.

Kuvat: Colourbox.com

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.