Sisustussuunnittelija kiertää kaupat puolestasi – "Kauheakin kaluste voi löytää paikkansa"

Sisustussuunnittelijan avulla suomalainen uskaltaa maalata seinänsä muullakin kuin valkoisella. Saattaapa se isotädiltä saatu, lähinnä tunnearvoltaan arvokas häkkyräkin löytää paikkansa.

Televisiossa pyörii monenlaisia sisustusohjelmia. Sisustussuunnittelija Milla Alftan uskoo, että niiden ansiosta yhä useampi suomalainen on alkanut käyttää sisustussuunnittelijan palveluja.

– Ihmiset ovat huomanneet, että suunnittelija voi saada aika pienilläkin asioilla aikaan suuria muutoksia. Sisustussuunnittelu ei välttämättä ole luksustuote, jos alusta asti toteutettavan suuren taloprojektin sijaan haluaa vaikka vain suunnittelijan konsultointikäynnin, itsekin MTV3:n T.i.l.a.-ohjelmassa näkyvä Alftan sanoo.

– Tavallinen ihminen ei välttämättä tiedä, mitä on tarjolla ja missä. Ammattilaisen laajat verkostot auttavat oikeiden asioiden löytämisessä. Sisustussuunnittelijaa käyttävät kokevat säästyvänsä oman ajan hukkaantumiselta ja virhevalinnoilta.

Alftanin asiakkaat ovat pääsääntöisesti 30–60-vuotiaita.

– Jotkut haluavat vain vahvistusta omille ajatuksille, toisilla taas ei ole aikaa tai edes halua kierrellä itse sisustusliikkeissä. Silloin suunnittelija voi luoda kokonaisuuden alusta loppuun sovitun budjetin raameissa.

Varmuuden vuoksi verhoitta ja valkoista

Alftan kertoo, että suomalaisia arveluttavat sisustuksessa värivalinnat.

– Vaikka väriä haluttaisiin tuoda, varmuuden vuoksi maalataan silti valkoisella. Verhojakin pidetään vaikeina: kun ei tiedetä, mikä olisi hyvä, niitä ei uskalleta laittaa ollenkaan.

Yleisimmin päivitystä kaivataan olohuoneeseen.

– Siellä oleskellaan eniten niin perheen kuin ystävien kesken. Television katselun pitää olla mukavaa ja istumapaikkoja riittävästi. Makuuhuonetta ei koeta yhtä lailla murheenkryyniksi, koska siellä ei juuri vietetä vapaa-aikaa. Kylpyhuonetta puolestaan ei voi ilman kunnon remonttia kuin lähinnä stailata.

Korostaa, mitä ei voi häivyttää

Miten intohimoinen sisustusammattilainen suhtautuu asiakkaidensa valintoihin, jos ne ovat täysin hänen oman makunsa vastaisia?

– Jos jotakin ei voi häivyttää, minä ennemmin korostan sitä. Esineen tai kalusteen tunnearvoa pitää kunnioittaa, sillä yleensä juuri se tuo hengen sisustukseen, Alftan sanoo.

– Kaluste, joka on olevinaan ihan kauhea, voi löytää paikkansa, kun ympärille tuodaan sitä tukevia elementtejä: valoa, värejä tai pelkistetympiä esineitä. Oikealla tavalla esille pantuna mikään ei ole liian erikoista. Kattoon voi hyvin ripustaa pihamajan perukoilta löytyneen erikoisen häkkärän, jos se toimii siinä ympäristössä.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat