Mainos

Siirtolainen kertoo: En tiedä, miten monen piti lähteä samalla laivalla takaisin

Vuonna 1896 kohti Amerikkaa lähtenyt suomalaismies kuvailee matkaansa suuren meren yli ja saapumistaan määränpäähän.

Oli heinäkuun 28. päivän aamu 1896, jolloin minäkin jätin rakkaat syntymäseutuni. Matkani alkoi L:joki nimiseltä asemalta, ja matkani päämäärä oli Pohjois-Amerikka. 25. päivänä lähdin Turusta Hankoniemelle, ja saman päivän illalla lähdin Capella-nimisellä laivalla Itämeren aavikolle.

27. päivän illalla saavuimme Kööpenhaminaan. Viisi tuntia katseltuamme mainittua Tanskan pääkaupunkia lähdimme taasen 28.päivänä samalla laivalla Pohjanmeren aaltoja kyntämään.

30. päivän illalla saavuimme Englantiin Hull-nimiseen kaupunkiin, jossa vietimme lopunyömme. Seuraavana aamuna lähdimme rautateitse Englannin valtakunnan toiselle puolen. Viiden ja puolen tunnin matkan kuluttua saavuimme Liverpool-nimiseen kaupunkiin.

Saaria ja kalaveneitä näköpiirissä

Viisi vuorokautta oltuani ja katseltuani tätä suurta, mahtavaa, väkirikasta liikekaupunkia kohtasin suomalaisia merimiehiä, jotka olivat olleet kymmeniä vuosia pois syntymämaastaan Suomesta. Siis meillä oli hauskaa ajanviettoa; sitten elokuun 5. päivänä erosimme. He lähtivät itä-etelään ja minun matkani oli Lännen mantereelle.

Saman päivän illalla siirtolaisetkin astuivat mahtavaan alukseen, Brittanig-nimiseen, joka lähti New Yorkiin. 13. päivänä jo rupesi näkymään saaria ja kalaveneitä. Silloin meillä siirtolaisilla oli hauskaa, kun oli toivoa mannermaan pian tulevan!

Vihdoin perillä!

Ja 14. päivän illalla ajoi mahtava jättiläisalus suureen New Yorkin satamaan, josta siirtolaiset vietiin Ellis-saarelle tutkittavaksi olivatko siirtolaiset kaikki kelvollisia astumaan maalle Yhdysvaltoihin. En tiedä monenko osalle tuli se, että piti lähteä samalla laivalla takaisin, josta oli lähtenytkin.

Ne siirtolaiset jotka olivat ostaneet piletin Suomen höyrylaiva-osakeyhtiöltä, ne vietiin mainittuun konttooriin myöskin New Yorkissa, joitten joukossa olin minäkin. Sieltä sain tarpeellisia neuvoja, oppaita, lopulle matkalleni.

Elokuun 15. päivänä saavuin New London -nimiseen kaupunkiin, joka myöskin on Atlannin rannalla. 18. päivänä astuin ensi kerran Yhdysvaltain junaan, joka lähti kiitämään länteen. 16. päivänä saavuin Worcester-nimiseen kaupunkiin, joka olikin se minun päämääräni.

Paljon olisi vielä kirjoitettavaa mainitulta matkalta ja tämän yhden vuoden ajalta, olosta Yhdysvalloissa ynnä muuta, mutta luulen väsyttäväni lukijaa liiaksi paljon.

Vinkit siirtolaisille

Jos vielä sanon sanan kaksi niille, jotka aikovat matkansa suunnan ottaa Lännen mantereelle. Toista sataa tuhatta on pientä Wäinön kansaa muuttanut tänne kultalaan onneansa, rauhansatamaa etsimään. Maan enemmistöpä eipä tätä ole saavuttanut, vaan päinvastaisen.

Siis ajattele ja mietiskele ensiksi jääkö rakas Suomi, vanhempasi ja ystäväsi sinulle ikävään jälkimuistoon? Saanko osalleni onnellisen ja hauskan matkan? Kohtaako luonnollinen tauti minua aavalla valtamerellä?

Päästetäänkö astumaan maalle Lännen mantereelle vai pitääkö samalla laivalla lähtemän takaisin syntymäseudulle? Ottavatko vieraanmaan kansalaiset minut ilolla vastaan? Ovatko he rehellisiä minun kanssani? Antavatko he työtä, maksavatko he palkan rehellisesti, kunnes ymmärrän heidän puhettansa, kun en vielä osaa vastata vieraan maan kielellä?

Jos näitä kaikkia tarkoin mietiskelet, niin sinun matkasi jää tekemättä!

Syntymämaa mansikka,

Muu maa mustikka.

K.F. Tuomi

Lähde: Turun Lehti N:o 99 – 26.8.1897, tekstin puhtaaksikirjoitus Siirtolaisinstituutti

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.