Selvitys: Näissä ammateissa on eniten ylipainoisia

Tietyissä ammateissa on enemmän ylipainoisia ihmisiä kuin toisissa, uusi selvitys kertoo. Kilojen havaittiin kertyvän todennäköisemmin rekkakuskeille ja mekaanikoille kuin lääkäreille ja korkeakouluopettajille.

Yhdysvalloissa Washingtonin osavaltiossa tehdyssä monivuotisessa selvityksessä seurattiin 38 000:ta iältään 18–64-vuotiasta henkilöä. Tarkkailussa oli henkilöiden ruokavalio, fyysinen aktiivisuus, painoindeksi ja ammatti. Tulokset julkaistiin tammikuussa CDC:n eli Yhdysvaltain sairauksien valvonnasta ja ehkäisemisestä vastaavan viranomaisen julkaisussa Preventing Chronic Disease (kroonisten sairauksien ehkäiseminen). Selvitystä johti lääkäri David Bonauto.

Ylipainon määritelmäksi asetettiin selvityksessä painoindeksi, joka on 30 tai sitä korkeampi. Tällä määritelmällä lähes neljännes koko ryhmästä havaittiin ylipainoisiksi. Eniten liikalihavuutta oli niiden keskuudessa, jotka olivat iäkkäämpiä, miespuolisia, vähemmän koulutettuja, ansaitsivat vähemmän rahaa ja työskentelivät tehtävissä, jotka eivät olleet fyysisesti vaativia.

Ammateittain ylipainoisten määrä vaihteli huomattavasti. Kyseenalaiselle kärkisijalle kohosivat rekkakuskit, joista lähes 39 prosenttia oli ylipainoisia. Heidän kerrottiin tupakoivan muita enemmän ja syövän kaikkein vähiten hedelmiä ja vihanneksia.

Rekkakuskien perässä tulivat 38 prosentilla tavaran kuljettamisessa ja siirtämisessä muuten työskentelevät, 33 prosentilla poliisin, palomiehen tai hälytystyöntekijän kaltaisissa "suojeluammateissa" työskentelevät, 30 prosentilla siivouksessa ja rakennusten kunnossapidossa työskentelevät, 29 prosentilla mekaanikot ja korjaamotyöntekijät, 28 prosentilla hallinto- ja toimistotyöntekijät, 25 prosentilla myyjät ja 24 prosentilla johtajat.

Paremmin asiat olivat lääkäreillä, hammaslääkäreillä, eläinlääkäreillä ja optikoilla, joista vain 12 prosenttia oli ylipainoisia. Luonnontieteilijöistä ja yhteiskuntatieteilijöistä ylipainoisia oli 17 prosenttia, korkeakouluopettajista 18 prosenttia, muista kuin diagnosoinnissa työskentelevistä terveydenhuollon työntekijöistä 18 prosenttia, arkkitehdeistä, insinööreistä ja rakennustyöntekijöistä 20 prosenttia, ruoan valmistuksessa työskentelevistä 20 prosenttia, lakimiehistä ja tuomareista 22 prosenttia ja tietojenkäsittelyn asiantuntijoista 22 prosenttia.

Laillistettu ravitsemusterapeutti ja kliinisen ravitsemustieteen apulaisprofessori Lona Sandon kommentoi selvityksen tuloksia MSN.comille.

– Vaikka en kehottaisi ihmisiä valitsemaan ammattia tämän (selvityksen) perusteella, ei oikeasti ole mikään yllätys, että rekkakuskit ovat listan kärjessä tai että työpisteisiinsä sidotuilla toimistotyöntekijöillä on enemmän ongelmia ylipainon kanssa. Työympäristö voi ilman muuta vaikuttaa terveyteen. Työnantajat, jotka rohkaisevat fyysiseen aktiivisuuteen ja terveelliseen ruokavalioon, voivat vaikuttaa paitsi työntekijöidensä vyötärönympärykseen, oman toimintansa lopputulokseen. Terve työntekijä on tuotteliaampi työntekijä, Sandon sanoi.

Toisaalta täytyy muistaa, että selvitys on tehty vain yhdessä Yhdysvaltain osavaltiossa eikä siitä voi vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ammattien ja liikapainon välille. Painoindeksiin vaikuttaa esimerkiksi lihasten koko, ja hyvin lihaksikkailla ihmisillä korkea painoindeksi harvemmin kertookaan ylipainosta.

– Esimerkiksi palomiehet kohtaavat paljon fyysisiä haasteita työssään, ja heillä on siksi taipumus olla lihaksikkaampia, Bonauto sanoi MSN.comille.

Lähde: Healthyliving.msn.com

Lue myös:

    Uusimmat