Mainos

Seksuaalineuvoja lähetyksessä: Nämä möröt painavat suomalaisia makuuhuoneessa

Seksuaalineuvoja Erja Korteniemi-Poikela kertoi Studio55.fi-lähetyksessä suomalaisten seksin iloista ja ongelmista.

Aikuisen naisen seksi -kirjan toinen kirjoittaja Erja Korteniemi-Poikela nimesi suomalaisten suurimmaksi seksiongelmaksi kumppanin puutteen. Lisäksi hän kertoi neljästä muusta "makuuhuonemöröstä", jotka aiheuttavat yleisimmin ongelmia seksielämässä.

Nämä ovat Korteniemi-Poikelan mukaan: puhumattomuus, seksuaalisen minäkuvan ongelmat, syyllisyys/häpeä sekä teeskentely.

– Seksistä puhutaan vähiten niiden välillä, jotka sitä keskenään harrastavat, Korteniemi-Poikela harmitteli ohjelmassa.

Syiksi hän arveli muun muassa sitä, että seksi on niin intiimi asia, että siitä on vaikea puhua sekä – etenkin vanhemmilla ihmisillä – saatua seksuaalikasvatusta, joka ei ole kannustanut puhumaan.

Teeskentelystä voi päästä eroon

Seksuaalisella minäkuvalla Erja Korteniemi-Poikela viittasi siihen, että ihminen ei ole tyytyväinen siihen, mitä peilistä näkyy. Oman seksikkyytensä oivaltamiseen kuuluu kuitenkin se, että pitää olla sinut itsensä kanssa.

Syyllisyys voi puolestaan syntyä siitä, että ei halua sitä, mitä kumppani haluaa tai pitää omia toiveitaan huonoina. Myös se, että ei halua yhtä useasti kuin kumppani, voi aiheuttaa syyllisyyttä ja häpeää.

– Teeskentelijä puolestaan esittää kuin kolmannelle osapuolelle, joka olisi katsomassa seksiä. Siihen liittyy kuvittelu, että seksin täytyisi olla tietynlaista. Esimerkiksi pornon kautta on tullut siitä meille aikamoisia malleja.

Teeskentelystäkin voi päästä eroon – jopa vuosikymmenien päästä, kuten Korteniemi-Poikelan lähetyksessä kertomassa esimerkissä.

Sillä, kuinka usein pariskunta seksiä harrastaa, ei kuitenkaan hänen mielestään ole merkitystä seksielämän koetun tyytyväisyyden kanssa.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta muun muassa minkälaisia ohjeita Erja Korteniemi-Poikela antoi sellaiselle henkilölle, joka kärsii vaikeuksista saada orgasmia.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.