Saunaterapia hoitaa kehoa ja mieltä: Kokeile perinnehoitoja kotona

Suomalaisille sauna on niin tuttu paikka, ettei mieleen ehkä juolahda, että siellä voitaisiin hoitaa omaa terveyttä. Saunaterapeutti Mervi Hongisto kannustaa suomalaisia saunomaan enemmän jo rentoutumisen vuoksi.

SaunaterapeutitMervi Hongisto jaMerja Pihlajamäki kehittivät vuonna 2005 saunaterapeuttikoulutuksen, jotta kansanperinteinen suomalainen saunahoito säilyisi. Koulutus kestää puolitoista vuotta.

– Saunallahan on terapeuttinen merkitys, ei vain se lämpö ja puhtaus. Sauna ei ole nopeaa pesua varten, vaan terapeuttinen hiljentymisen huone, jossa voidaan hoitaa terveyttä, Hongisto kertoo.

Mikä ihmeen saunaterapia?

Saunaterapia sisältää vanhoja, perinteisiä hoitoja. Suosittuja ovat esimerkiksi pesuhieronta tai erilaiset terapeuttiset vihtomiset, jossa voidaan käyttää katajaa, tammea tai koivuvihtaa. Kun yhä useammassa yhteissaunassa vihtominen on siivousvaivan tähden kiellettyä, Hongiston Forum Saunassa vihdotaan joka päivä.

– Erilaisia asioita voi hoitaa esimerkiksi turvesaunalla, tuhkasaunalla tai suolasaunalla. Kylvyillä, kääreillä ja hauteilla hoidetaan suomalaisia kansansairauksia. Perinteinen verikuppaus on hyvin pitkälti suomalaista kansanperinnettä 1500-luvulta. Siihen on aina liitetty sauna.

Tänä päivänä detox-hoidot ovat suosiossa ja Hongisto näkee saunan nimenomaan puhdistavana hoitona. Mitä muuta hyötyä saunaterapiasta on?

– Ihmisten kannattaisi pysähtyä, kuunnella itseään ja miettiä, mitä kaikkea hyvää siitä ihan läheltä löytyy. Aina ei tarvitse lähteä hoitolaan, esimerkiksi turvehoitoja, kylpyjä ja tällaisia pieniä asioita voi tehdä kotonakin.

Hongisto toivoo ihmisten oppivan käyttämään saunaa puhdistavana, hoitavana huoneena, sen sijaan että kotoa löytyvää saunaa pidettäisiin vaikkapa ylimääräisenä varastona.

– Se ei ole saunan tarkoitus. Ennen vanhaan kupparit kiersivät talosta taloon; siellä saunottiin, hierottiin, vihdottiin ja käytettiin yrttilääkintää. Toivoisin, että sauna nostettaisiin taas sille tasolle, että voitaisiin oikeasti itse vaikuttaa kotona olevan saunan kautta omaan terveyteen.

Hoito valitaan saunojan terveyden mukaan

Saunaterapia sopii kaikille vauvasta vaariin. Kaikkia ei tietenkään passiteta turvesaunan lauteille, vaan koulutettu saunaterapeutti osaa ottaa ihmisen terveyden huomioon ja sopia hoidoista sen mukaan.

– Meidän on aina otettava saunojan sairaus huomioon ja pystyttävä arvioimaan, kuinka kauan saunassa voi olla. Kotonakin voi miettiä, että jos ei kauheasti jaksa saunoa, olisiko kymmenen minuuttia hyvä aika. Jos saunominen ei onnistu, voi tehdä vaikkapa turvekasvonaamion tai jalkakylvyn. Jos taas on kulttuurieroja, niitä pitää kunnioittaa, se on tärkeä asia, Hongisto kertoo.

Kun Hongisto aloitti tekemään kuppauksia 23 vuotta sitten, hoidossa kävi lähinnä ikäihmisiä. Nykyään asiakkaina on nuorempiakin työssäkäyviä ihmisiä, joita saattaa vaivata esimerkiksi väsymys, päänsärky tai issias.

– Polttarien ja syntymäpäivien kautta tulee uusia, nuoria asiakkaita, jotka haluavat tulla kokeilemaan erilaisia hoitoja. Infrapunasauna, IP-Pussi Detox -jalkakylvyt ovat vähän tuoreempaa ajattelua saunasta ja puhdistushoidoista – sanoisin, että kaikenikäiset ihmiset käyttävät niitä. On aina iloinen asia, että hoidetaan ihmisen terveyttä, eikä sairautta.

Nuoret eivät kuitenkaan Hongiston mielestä sauno tarpeeksi.

– Tänä päivänä nuoret saunovat tosi vähän ja se on minusta sääli siinä mielessä, että kaiken tämän kiireen ja stressin keskellä sauna pystyisi auttamaan meitä todella paljon.

Hongisto ja Pihlajamäki ovat koonneet hoidoista, kansanperinteestä ja saunan historiasta kertovan kirjan Saunan salaisuus, mistä löytyy ohjeita myös kotikäyttöön.

– Kirjasta saa ohjeita, ettei tarvitse kaikkea omasta päästä keksiä, jos aihe tuntuu vieraalta, Hongisto kannustaa.

Studio55.fi/Anni Uittamo

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat