Satu Silvo: Aviomiehestä eroon valmismaksalaatikolla

Näyttelijä Satu Silvo puhuu mielellään elävän ravinnon hyödyistä. Tuoreen ja mahdollisimman vähän jalostetun ruoan terveysvaikutukset näkyvät muun muassa vireystilassa ja ihon kunnossa, Silvo sanoo.

Satu Silvo toimii näyttelijäntyönsä ohella kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin puolestapuhujana. Hänen omistamansa Silvoplee-ravintola on erikoistunut elävään ravintoon ja kasvisruokiin.

− Elävä ravinto on terapeuttinen ruokavalio. Se käsittää erilaisia kasvisruokia, joita ei kuumenneta yli 40-asteen. Elävää ravintoa ei jalosteta. Se syödään pois vuorokauden sisällä valmistamisesta. Ituja voi syödä kotioloissa noin neljän päivän ajan, jos niitä kylvettää välillä runsaassa vedessä, Silvo selvittää.

Silvo on saanut itse huomata konkreettisesti elävän ravinnon terveyshyödyt. Hän pääsi itse aikanaan ruokavaliomuutoksen myötä irti tulehduskierteestä.

− Elävä ravinto nostaa myös yleistä vireystilaa sekä vaikuttaa positiivisesti kollageeniin, ja sitä kautta ihon kuntoon, Silvo kertoo.

Einekset jäävät hyllyyn

Elävän ravinnon mukainen ruokavalio ei tarkoita automaattisesti sitä, että kaikesta totutusta tulisi luopua. Elävä ravinto on hyvä lisä myös normaalin ruokavalion rinnalle.

− En tosin ymmärrä koko luopumisen käsitettä tässä yhteydessä. Terveellisesti syöminen nostaa elämäntasoa. Silloin et luovu mistään, vaan päinvastoin saat.

Silvo on sisäistänyt oppinsa siinä määrin, että katsoo nykyään tarkkaan mitä syö. Monet tuotteet hän jättää automaattisesti kaupan hyllylle, kuten leivät, joissa on säilöntäaineita.

− Vaalea ruisleipä on käsittämätön keksintö. Siihen on lisätty myös gluteiinia, mikä aiheuttaa ongelmia vähänkin herkälle suolistolle. Viljassa itsessään on gluteiinia. Sitä ei todellakaan pidä lisätä vain siksi, että leipä näyttäisi pullealta ja pehmeältä, kun seurauksena voi olla vatsavaivoja, Silvo taivastelee.

Myöskään einestuotteet eivät saa Silvoa innostumaan.

− Jos haluat päästä aviomiehestä eroon, syötä hänelle vaikka valmismaksalaatikkoa, näyttelijä veistelee.

Ruoan alkuperä ratkaisee

Kiireinen näyttelijä ruokailee omassa ravintolassaan aina kun ehtii. Hän tarttuu kauhaan mielellään myös kotonaan.

Jamie Oliver on yksi kokkisuosikeistani. Hänen luomulinjansa on mieletön!

Silvo kiinnittää tarkkaan huomiota ruoan alkuperään. Hän on pannut merkille, että ihmisten tietoisuus asian suhteen on lisääntynyt.

− Omalla kohdallani kanakin alkaa tehdä huonoa, Silvo viittaa kasvatusolosuhteisiin.

Lihasta Silvo ei silti lähtökohtaisesti kieltäydy.

− Syön toisinaan riistaa, ja mieluiten villikalaa. Sekin alkaa olla valitettavasti kortilla. Minua kauhistuttaa myös esimerkiksi tonnikalan ryöstöviljely, Silvo sanoo.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat