Mainos

Railin kaukosuhde on kukoistanut 25 vuotta: Joka kerta kuin uudet treffit

Vaatiiko toimiva, hyvä parisuhde yhdessä asumista? Ei, uskoo helsinkiläinen Raili, jonka jo 25 vuotta jatkunut kaukosuhde tulvii tylsyyden sijaan edelleen romantiikkaa. Satojen kilometrien sijaan itsenäistä elämää viettäville rakastavaisille tuottaa pulmia vain vakava sairaus.

– Erosin 25 vuotta sitten, ja soitin radion sensseihin. Tapasin monta ihmistä, useimmat vain kerran. Mutta sitten löytyi yksi mukava ihminen kauempaa, joka jäi elämääni 25 vuodeksi ja siitä eteenpäinkin, helsinkiläinen Raili, 68 vuotta, kertoo.

Itsenäinen, erähenkinen metsämies Pohjanmaalta vei jalat alta. Välimatkaa pariskunnalla on parhaimmillaan ollut jopa 370 kilometriä, mutta pari tapaili toisiaan viikonloppuisin ja vapaa-aikana. Yhteisillä lomilla matkusteltiin, käytiin Lapin hillasoilla ja musiikkitapahtumissa.

– Meitä yhdisti yhteinen musiikkimaku. Keräsin hänelle nuotteja ja laulun sanoja, ja hän soitti haitaria, Raili sanoo, ja muistelee hellyyttä äänessään miehen hänelle soittamia kujeilevia kappaleita.

Lapin-matkoilla tiiviskin yhteiselo onnistui ja arkiset askareet jaettiin luontevasti, mutta silti kumpikaan ei kokenut yhteen muuttamista tärkeäksi. Tapaamisissa romantiikka kukki: pariskunta kävi ulkona, syömässä ja lauloi yhdessä.

– Kaukorakkaus sopi hirveän hyvin molemmille. Oli aina hauska nähdä. Kumpikin eli itsenäistä elämää, eikä suhteessa ollut mustasukkaisuutta. Luottamus on molemminpuolista, ja se on minusta tärkeää, Raili toteaa.

– Kaukosuhteessa joka kerta on kuin uudet treffit. Ei pääse pitkästymään eikä kyllästymään. Olemme olleet yhdessä myös pidempiä aikoja, mutta emme ole kertaakaan riidelleet. Puhumme puolin ja toisin kauniisti toisillemme.

Vasaralla viidesti päähän

Raililla on kokemusta myös huonosta parisuhteesta. Liitto, josta hän oli kaukosuhteensa alkaessa eronnut, oli mustasukkaisuuden, alkoholismin ja väkivallan varjostama.

– Kun erosin, hän löi minua viisi kertaa vasaralla päähän, Raili kertoo.

Yhteiselämä narsistisen miehen rinnalla kesti 24 vuotta, ja Raili kertoo saaneensa tarpeekseen mustasukkaisuudesta.

Eron jälkeen Raili on viettänyt täyttä elämää. Useampi työ, lapset perheineen ja iäkäs äiti pitävät naisen kiireisenä edelleen.

– En olisi ehtinyt seurustella joka päivä. Tein kahta työtä ja usein viikonloppuisinkin ajoin vanhaa äitiäni ja hänen miesystäväänsä mökille. Tapasimmekin sitten usein siellä mökillä, Raili kertoo ja naurahtaa, ettei monikaan mies seuraisi naista aina anopin luokse mökille.

Innokasta ja taitavaa ruuanlaittajaa vain joskus harmittaa, ettei pöydässä istu isompaa perhettä nauttimassa keitoksista. Tämän puutteen Raili on paikannut työskentelemällä kotiapulaisena perheissä, joissa hänen kokkauksensa keräävät kiitosta.

– Joskus tuntuu haikealta. Mutta kun katson vaikkapa ystävätärten miesystäviä, niin osaan asennoitua. Rimani on tainnut mennä niin korkealle, että en haluaisi huonompaa ja vähemmän romanttista miestä, Raili pohtii.

– Jos on lohduton olo, ei toinen ole aina siinä tarjoamassa syliä. Mutta puhelin on sitä varten.

Itsenäisyyden ylistys

Raili ei koe jääneensä paitsi mistään, vaikka suhde rakastettuun onkin kaukosuhteena säilynyt – päinvastoin.

– En voisi kuvitellakaan, että huusholliini tulisi joku mies, joka toimisi eri tavalla kuin minä. Haluan olla itsenäinen, enkä halua olla tilivelvollinen tai sidottu kehenkään. Monet miehet karsastavat itsenäisiä naisia. Nainen ei saisi olla itsellinen ja kiireinen, vaan hänen pitäisi olla avuton, Raili ihmettelee.

– Itsenäisyydestä olisi hirveän vaikea luopua. Miehenkin pitää olla itsenäinen, eikä mikään mamis. Eikä miestä, jolle metsästys ja koirat ovat tärkeitä, voisikaan vain riuhtaista juuriltaan.

Raili ei usko, että kotikulmilla kävelisi vastaan vielä mies, joka onnistuisi hänet hurmaamaan: eikä hän mitään naapurinmiestä edes huolisi.

– Välimatkaa pitäisi olla 50 kilometriä vähintään, Raili nauraa.

Elämä koettelee, muttei erota

Viisi vuotta sitten Railin rakas alkoi sairastella.

– Ensin tuli reuma, sitten diabetes ja iso selkäleikkaus, josta toipuminen vei seitsemän kuukautta. Syöpähoidot ovat nyt loppuneet, mutta tulosta emme vielä tiedä, Raili suree.

Mies kärsii myös Parkinsonin taudista.

Raili on yhä rakkaansa tukena niin henkisesti kuin käytännön asioitakin järjestellen. Tänä kesänä hän toivoo pääsevänsä viemään miehen mökille. Vaikka he eivät enää tapaakaan yhtä usein, yhteyttä pidetään puhelimitse.

– Puhe on mennyt huonoksi, mutta hän on nauhoittanut kauniita lauluja ja soittaa niitä minulle. Musiikki on hänen tapansa kertoa tunteistaan.

Studio55.fi/Milja Atu

Kuvat: Colourbox.com


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.