Putin ja kuninkaalliset tilaavat henkilökohtaiset ambulanssinsa tältä suomalaisfirmalta!

Iisalmesta, Pohjois-Savon mailta ponnistaa perheyritys, joka on noussut sitkeän työn tuloksena Suomen ambulanssiteollisuuden kärkisijalle. Yritys on toimittanut ambulansseja myös maailman johtohahmoille kuten Vladimir Putinille.

Ambulanssi tulee tuskin ensimmäisenä mieleen, kun miettii tunnettua suomalaista vientituotetta. Ambulanssiteollisuudella on kuitenkin Profile Vehicles Oy:n pääkallopaikalla Iisalmessa pitkät perinteet.

Kaupungissa valmistettiin ambulansseja jo 1970-luvulla, kunnes tuotanto päätettiin ajaa alas 1980-luvun alussa. Jo valmiiksi bisneksessä toimineet veljekset Kosti ja Keijo Repo näkivät tilanteessa markkinaraon.

Profile Vehicles Oy sai alkunsa vuonna 1982.

− Tuolloin sairaankuljetus oli todella vain sairaankuljetusta. Pikku hiljaa autojen koko kasvoi, koska niissä ryhdyttiin myös hoitamaan potilaita, toimitusjohtaja Marko Repo kertoo.

Monipuolinen ja vaativa työprosessi

Tänä päivänä ambulanssi on hyvin varustettu ensihoitoväline, jonka tehtävä on saattaa potilas riittävän stabiiliin kuntoon, jotta itse kuljetus sairaalaan onnistuu.

Marko Repo alaisineen tietää perin juurin, mitä korkealuokkainen ensihoito ambulanssilta vaatii. Johtoajatuksia ovat hoitoergonomia sekä potilaan turvallisuus.

− Autoon asennetaan paljon niin sanottua näkymätöntä varustetta: elektroniikkaa, sähköä ja tietojärjestelmiä. Osa hoitolaitteista on suorassa yhteydessä sairaalaan tai hälytyskeskukseen, Repo kertoo.

Oma projektinsa on muokata auto ambulanssin vaatimusten mukaiseksi menopeliksi. Valmiita versioita autotehtailta ei ole saatavissa.

− Katon korotus valmistetaan tehtaallamme. Siihen asennetaan hälytys- ja ilmastointilaitteet, sähköjärjestelmät ja muut. Istuimilla ja paarivarusteilla on omat standardinsa. Auto pitää myös eristää hyvin.

Kotimaan markkinajohtaja

Profile Vehicles Oy:n omalla tehtaalla yhden ambulanssin kokoonpanoaika kestää viikosta kahteen. Ja kyllä menopelejä syntyykin: ensi vuodelle on budjetoitu noin 400 uutta autoa.

− Taloustaantuma näkyy myös meillä, mutta tällä hetkellä tilauskanta on hyvä, Repo iloitsee.

Valtaosa Suomessa tällä hetkellä käytössä olevista ambulansseista on syntynyt Iisalmen tehtaalla. Suurin osa ajoneuvoista menee kuitenkin vientiin. Tällä saralla suomalaisella yrityksellä on syytä olla ylpeä.

− Tämä on hyvin pieni markkina-alue, valmistajia ei ole maailmanlaajuisestikaan monia. Olemme varmasti yksi ihan kansainvälisimpiä ambulanssivalmistajia.

Putin luottaa suomalaiseen

Kansainvälisen menestyksen myötä Profile Vehicles Oy on vastaanottanut tilauksia varsin mielenkiintoisilta tahoilta.

Arvovaltaisten asiakkaiden joukkoon lukeutuu Venäjän pääministeri Vladimir Putin, jonka henkilökohtainen ambulanssi on valmistettu Suomessa.

Yhteistyö sai alkunsa, kun Profile Vehicles Oy sai Kremlin sairaalalta 41 ambulanssin tilauksen. Vaatimuksena oli korkeimman tason ambulanssi, mitä aikakaudella oli saatavilla.

− Teimme ambulanssin Putinin henkilökohtaisten mittojen mukaisesti, paaritkin rakennettiin hänen pituisekseen. Suunnittelussa oli mukana lääkäreitä. Se oli erikoinen ja mielenkiintoinen projekti, Repo kertoo ja lisää, että ambulanssi on yhä Putinin käytössä.

Kuninkaat ambulanssiostoksilla

Vähintään yhtä tarkat, ellei tarkemmat, vaatimukset yritys sai 2000-luvun alussa, kun Saudi-Arabian silloinen kuningas Fahd tilasi itselleen Putinin tavoin yksityisambulanssin.

− Mieleen jäi erityisesti ilmastointivaatimukset. Oli tarkkaa, että ambulanssi pysyy viileänä.

Tänä vuonna tilaajina on ollut uusia kuninkaallisia, tällä kertaa Thaimaasta käsin.

− Nämä ovat hyvin mielenkiintoisia kauppoja. Kävin itse kuninkaanpalatsissa kaupanteossa, Repo kertoo monipuolisesta työstään.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat