Mainos

Postimerkkeilijä säilyttää kokoelmaansa kassakaapissa

Postimerkit eivät missään nimessä ole vain pieniä paperinpaloja, vaan niiden arvo saattaa olla jopa useita tuhansia euroja. Postimerkkejä keräilevä Jussi Murtosaari säilyttää kokoelmaansa kassakaapissa.

Jussi Murtosaaren keräilyharrastukset ovat saaneet alkunsa jo ennen kouluikää. Vuosikymmenien omistautumisen jälkeen postimerkki- ja perhoskokoelmat ovat kasvaneet valtaviin mittoihinsa. Lisäksi mies haalii itselleen myös sarjakuvia ja vanhoja rahoja.

– Sarjakuvat tulivat vasta kouluiässä, ja ehkä rahatkin tulivat paremmin vasta silloin, Murtosaari muistelee.

Tällä hetkellä Murtosaari omistaa karkeasti arvioituna 3 000 postimerkkiä. Niistä pari tuhatta kuuluu päälajikokoelmaan. Päälajikokoelmaan kuuluvat kaikki Suomessa julkaistut postimerkit, ja Murtosaarella on niistä jokainen. Lisäksi miehellä on noin tuhannen merkin erillinen kokoelma tiettyä merkkimallia.

– Innostuin siitä noin 15–20 vuotta sitten ja sitä olen nyt kerännyt painoerittäin.

Kyse on vuonna 1875–1884 painetuista postimerkistä, joita on kaikkiaan kahdeksan eriarvoista. Jokaisesta eriarvoisesta merkistä on kuitenkin olemassa erilaisia variaatioita, sillä merkkien painoeriä on kaikkiaan 83. Esimerkiksi 20 pennin merkkejä on lukuisia erilaisia, ja jokaisen painoerän merkki näyttää hieman erilaiselta, esimerkiksi hammastukseltaan tai paperiltaan.

– Sillä kokoelmalla olen ollut postimerkkinäyttelyissä mukana.

Mies on mukana näyttelytoiminnassa ja kuuluu filatelistiliiton hallitukseen. Murtosaaren suurin saavutus filatelistiselta puolelta on Pohjoismaisen näyttelyn pääpalkinnon, Gran Prixin voittaminen vuonna 2006.

Postimerkin arvo voi olla 10 000 euroa

Postimerkit eivät ole missään nimessä vain paperinpaloja, vaan niillä on todellista rahassa mitattavaa arvoa. Huutokaupoissa myydään harvinaisia merkkejä, joista saatetaan maksaa jopa 10 000 euroa. Myös Murtosaari on ostanut joitakin merkkejä kartuttaakseen kokoelmaansa.

Murtosaaren mukaan postimerkkeily on muun muassa siinä mielessä hyvä harrastus, että kokoelman voi halutessaan muuttaa rahaksi koska vain.

– Jossain vaiheessa sanoin vaimolle, että tulipalon sattuessa talolla ei ole väliä, kunhan ottaa tytön kainaloon ja kassakaapin tyhjäksi.

Perhosjahdissa haavin ja kameran kanssa

Mittavan postimerkkikokoelman lisäksi Murtosaarella on 8 500 perhosen kokoelma. Vanhimmat ovat säilyneet ehjinä vuodesta 1972, jolloin Murtosaari oli kymmenvuotias.

– Perhospuolella ei ole näyttelytoimintaa, vaan kerään niitä omaksi ilokseni. Se on minulle vieläkin sosiaalisempi harrastus kuin postimerkit, käymme kavereiden kanssa yhdessä perhosretkillä.

Kavereiden kanssa retkeilemisessä on vain se huono puoli, että yhdessä napattua siivekästä ei voi jakaa. Tällä hetkellä Murtosaari vuorottelee ystävänsä kanssa vaeltajayökkösen omistajuutta.

– Saimme sen kiinni yhdessä pari vuotta sitten. Se on kolmas, mikä Suomesta on löytynyt. Edellinen saatiin kiinni vuonna 1968.

Haavin lisäksi arkkitehtina työskentelevä Murtosaari käyttää ahkerasti myös kameraa retkillänsä. Miehen perhoskuvia voi ihastella esimerkiksi muutama vuosi sitten julkaistuissa postimerkeissä.

– Oli hienoa, että nämä kaksi harrastusta pystyi yhdistämään siinä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.