Mainos

"Posti toi hääkutsuja vuosittain"

Kahdeksantoista vuoden ajan suomalaisten kotisohvilla katsottiin lauantaisin Napakymppiä. Kari Salmelainen hääri ohjelman juontajana ja saattoi yhteen valtavan määrän pareja. Vuosittain miehelle lähetettiin kutsuja Napakymppi-häihin.

Napakympin jälkeen Kari Salmelainen on touhunnut kaikenlaista. Viime aikoina mies on keskittynyt dokumentin tekemiseen, jonka kuvaukset ovat sijoittuneet pääosin Karibianmerelle, Tongan ja Fidzin suunnalle.

– Pari vuotta on tullut eteläisellä pallonpuoliskolla vietettyä, Salmelainen laskeskelee.

Dokumentin tekemisen lisäksi bändihommat ovat pitäneet miehen liikkeellä. Salmelainen on kirjoittanut Oktober-bändilleen tekstejä biiseihin, jotka ovat peräisin Keski-Euroopasta. Juontokeikkojakin on aina silloin tällöin, viimeksi Tornion pilkkikisoissa.

– Lähden kyllä keikoille, jos kysytään, Salmelainen vakuuttelee.

Parikymppisten napakympissä viime vuonna

Napakympin viimeinen jakso nähtiin maaliskuussa 2002. Sen jälkeen Salmelainen on kuitenkin ollut tekemisissä parisuhdepelien kanssa. Mies kiersi viime vuonna juontamassa parikymppisten seuranhakuleikkiä baareissa keskellä yötä.

– Oli aika hauskaa, kun parikymppiset kundit tulivat kertomaan, että he olivat mutsin ja faijan sylissä katsoneet Napakymppiä. Sitten he sanoivat, että oot kova jätkä, Salmelainen naureskelee.

Salmelaisen mukaan jokaisella ohjelmalla on oma kaarensa. Napakympin lopettamista mietittiin jonkin aikaa, ja 18 vuoden jälkeen lauantai-iltojen viihdepaketti ei enää pamahtanut suomalaisten olohuoneisiin.

– Ajat muuttuivat. Kun aloitimme, meillä oli 2,7 miljoonaa katsojaa. Nykyään on niin monia kanavia, ja perheet eivät enää kokoonnu television ääreen samalla tavalla kuin ennen.

18 vuoteen mahtui monia neitejä, herroja sekä tiukkoja kysymyksiä. Parhaiten Salmelaiselle on jäänyt mieleen erään ovelan neiti X:n kysymys.

– Hän tiedusteli miehiltä, milloin he olivat käyttäneet edellisen kerran maksullista naista.

"Julkisuus oli ennen erilaista"

Ohjelman kulisseissa kuohui harvoin, sillä suomalaiset parinetsijät olivat kohteliasta porukkaa. TV-osuuden jälkeen tilanne saattoi olla toinen, ja joskus paria ei meinannut saada edes samaan koneeseen. Vuosien varrella Salmelaisen tietoon kantautui myös toisenlaisia tarinoita, kun Napakympin parit lähettivät vuosittain hää- ja kihlajaiskutsuja.

– Ajattelin, että kyseessä oli henkilökohtainen juhla, joten lähetimme vain kiitoskortin.

Ruotsinlaivalla Salmelainen törmäsi vanhoihin kisaajiin, jotka olivat löytäneet toisensa Napakympistä. Kaksikko oli ollut naimisissa jo pitkään, ja parin jälkikasvukin oli ylittänyt teini-iän.

Tv:stä tuttua juontajaa tervehditään kaupungilla, vaikka mistään ei tunnettaisikaan. Se ei kuitenkaan häiritse Salmelaista. Mies sai myös Napakympin kulta-aikoina paljon juttukavereita, vaikka hän ei koe olleensa missään vaiheessa samanlainen julkkis kuin esimerkiksi näyttelijät olivat. Julkisuus oli silloin erilaista.

– Ei ollut kännykkäkameroita, nettiä tai Youtubea, eikä silloin jahdattu perässä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.