Pitkä parisuhde vaatii joustavuutta

Tahtoa ja kykyä antaa anteeksi. Niitä tarvitaan, jotta parisuhde voi kehittyä pitkäksi ja onnelliseksi liitoksi, pohtivat Studio55.fin lukijat. Mitkä ovat sinun mielestäsi kestävän suhteen reseptit?

Pitkässä parisuhteessa eteen tulee väistämättä erimielisyyksiä. Nimimerkki ritusan mielestä tärkein keino niiden selvittämiseen on puhuminen.

– Asioista pitää osata keskustella. Erimielisyydet ja pienet riidat täytyy selvittää, niitä ei saa lakaista maton alle muhimaan. Omat virheet pitää osata tunnustaa, eikä vain syyttää toista osapuolta, hän kirjoittaa Studio55.fin keskustelupalstalla.

Keskustelijoiden mielestä parisuhteessa on tärkeää olla valmis joustamaan ja tekemään kompromisseja.

– Kyllä se avioliitto on molempien osapuolten neuvottelukyvystä ja anteeksiannostakin kiinni. Arjen huumori on parempi kuin kukkapuskat, anjuska kirjoittaa.

Suurin osa lukijoista uskoo, että ristiriitojen yli voi aina päästä, jos vain tahtoa löytyy. Nimimerkki pihjalan mielestä nykyään erotaan liian helposti.

– Myrskyjä on ollut sekä mieheni että itseni puolelta, mutta voimakas yhteenkuuluvuuden tunne vain voimistuu, kertoo nimimerkki eevamarjatta.

Joillekin ero voi kuitenkin olla paras ratkaisu.

– Kyllä se ystävät niin vain on, että huonossa suhteessa ei ole mitään järkeä. Minä olen eronnut noin kymmenen vuotta sitten, ja päivääkään en ole katunut, kertoo nimimerkki terry.

Mikä on sinun mielestäsi pitkän parisuhteen salaisuus? Missä tilanteessa ero on oikea ratkaisu? Kerro kokemuksistasi!

Pääset osallistumaan keskusteluun, kun rekisteröit itsellesi oman käyntikortin. Se on ilmaista eikä velvoita sinua mihinkään, mutta se antaa sinulle ainutlaatuisen vaikutusmahdollisuuden.

Lue myös:

    Uusimmat