Mainos

Pitääkö lihasten näkyä? Lääkäri vastaa

Pitääkö lihasten näkyä ja onko niitä, vaikka ne eivät näkyisi?

– Lihaksen näkyvyys on aika pitkälti kiinni rasvaprosentista eli siitä, kuinka paljon rasvaa ihon ja lihaksen välissä on, lääkäri ja kehonrakentaja Jan Sundell sanoo.

– Ihmisellä, jolla on hyvin suuri rasvaprosentti, suuretkaan lihakset eivät välttämättä näy ollenkaan rasvakerroksen alta. Toisaalta vaikka ei olisi kovin suuret lihakset, mutta rasvaprosentti on hyvin pieni, kaikki lihassäikeet näkyvät ja voi näyttää hyvinkin lihaksikkaalta.

Sundell kertoo fitness-lajien perustuvan juuri kisoja edeltävään rankkaan dieettiin.

– Rasvaprosentin alenemisen ansiosta lihaserottuvuus paranee.

– Kuitenkin yleisesti ottaen: jos lihaksia on, se kyllä näkyy. Tällöin esimerkiksi naisilla on pyöreä pystypeppu ja miehillä maskuliiniset kädet sekä leveät hartiat, Sundell sanoo.

Kuva: Ari Soini

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.