Mainos

Petteri, 62, harrastaa triathlonia – ”Mielen rooli mielettömän suuri”

Ei koskaan enää, miettii 62-vuotias Petteri Grönholm joskus triathlon-kisan aikana. Ja jatkaa aina uudestaan, nyt jo 28 vuoden ajan. Iän myötä vauhti on hidastunut, mutta Petterille tärkeintä on pysyä liikkeessä.

Ensin Petteri Grönholm vain hölkkäsi.

Paino oli noussut armeijan ja tupakanpolton lopettamisen jälkeen, ja jotakin piti tehdä. Pikkuhiljaa hän alkoi juosta pidempiä matkoja. Sitten maratoneja. Kun maratoneja oli takana kolmisenkymmentä, mielekkyys alkoi karista. Kuvioihin tuli triathlon.

Laji, jossa yhdistyy juoksu, pyöräily ja uinti, oli Suomessa vuonna 1986 vielä melko uusi. Petterille se oli hänen omien sanojensa mukaisesti liikuntaa ”for fun”, huvin vuoksi.

Sitä se on hänelle edelleen. Petterin viikko-ohjelmaa kuunnellessa käy tosin selväksi, että keskiverto-sauvakävelijän käsitys huvista voi olla hyvin erilainen.

Aamuisin Petteri pyöräilee 35 kilometriä töihin Kirkkonummelta Helsinkiin. Iltapäivällä hän polkee saman matkan takaisin. Kotona hän lähtee kuuden–kymmenen kilometrin juoksulenkille. Illalla hän menee vielä kuntopiiriin tai salille. Viikonloppuna on uinnin, juoksun ja pyöräilyn yhdistelmätreenien vuoro.

Jokainen viikko ei ole samanlainen, mutta keskimäärin Petteri harrastaa liikuntaa noin 10–20 tuntia viikossa. Lisäksi hän osallistuu vuosittain noin puoleen tusinaan triathlon-kisaan.

– Tykkään liikkua. Liike on minulle tärkeämpää kuin päämäärä. En pysty pysymään paikoillani. En ole vuosikymmeniin mennyt edes lomalle ilman, että vähintään juoksen ja uin. Yleensä pyöräkin kulkee mukana, Petteri kertoo.

Kisoissa menestys kaupanpäällistä

Triathloniin kuuluu eripituisia matkoja. Tunnetuimpia ovat sprinttimatka – 750 metriä uintia, 20 kilometriä pyöräilyä ja viisi kilometriä juoksua –, perusmatka – 1,5 kilometriä uintia, 40 kilometriä pyöräilyä ja kymmenen kilometriä juoksua –, puolimatka – 1,9 kilometriä uintia, 90 kilometriä pyöräilyä ja 21 kilometriä juoksua – sekä Teräsmies-matkana tunnettu täysmatka – 3,8 kilometriä uintia, 180 kilometriä pyöräilyä ja 42,195 kilometrin maratonjuoksu.

Petteri osallistuu niistä kaikkiin. Mutta ei voittaakseen.

– Kilpailuissa pärjääminen ei ole minulle mikään pakkomielle. Jos joskus tulee jotain menestystä, niin se on ikään kuin kaupanpäällistä.

1990-luvulla tilanne oli hetken aikaa toinen. Silloin Petteri harrasti lajia viitisen vuotta valmentajan ja tarkan ohjelman johdolla.

– Liikkuminen oli tuolloin selvästi järjestelmällisempää ja tavoitteellisempaa. Jos ohjelmassa luki tunti kuntopiiriä sisällä, niin tehtiin, vaikka oli kaunis ilma. Tai jos luki viisi tuntia pyöräilyä, niin tehtiin, vaikka vettä satoi kuin aisaa. Se vaikutti hieman liikkumisen iloon, mutta totta kai tuloksetkin olivat tuolloin eri luokkaa kuin nykyään.

– Nyt tämä on liikkumista liikkumisen vuoksi. Ja tällä hetkellä hyvin peruskestävyysvoittoisesti, sillä ikääntyessä kovat harjoittelut vaativat jopa kolminkertaisen palautumisajan verrattuna nelikymppisenä tehtyihin treeneihin.

”55-vuotiaana alkoi selvä taitekohta”

Petteri on osallistunut satoihin triathlon-kisoihin ja yltänyt mitaleille kymmeniä kertoja. Jokainen kisa alkaa uinti-osuudella.

– Se on aikamoista, kun satoja tai jopa tuhansia seisoo lähtöruuhkassa ja kaikki lähtevät samaan aikaan liikkeelle. Nykyisin on onneksi usein aaltolähtöjä. Ilmassa on märkäpuvun tuoksua, innostusta ja adrenaliinia. Se tilanne on jännittynyt ja aika hauskakin.

– Itse kisan aikana ei oikeastaan tule hirveästi ajateltua. Aika vain kuluu.

Tällä hetkellä Petteri kilpailee 60–64-vuotiaiden ikäsarjassa. Viime vuonna hän voitti pari SM-kultaa.

– Parhaat kisani ja aikani tein reilusti päälle nelikymppisenä. Noin 55-vuotiaana alkoi selvä taitekohta. Sitä vain kerta kaikkiaan hidastuu.

– Ennätykseni Ironman-kisoissa on 9 tuntia 17 minuuttia. Nyt tappelen 11 tunnin kanssa, Petteri havainnollistaa.

Ikääntyminen tuntuu selkeimmin juoksussa.

– Minulla ei ole mitään mahdollisuuksia saada jalkoja liikkumaan samaan tahtiin kuin ennen. On ollut vaikea hyväksyä, etten enää pysy juoksussa nuorempien kavereiden perässä. Kilometrivauhti on tippunut lähes parilla minuutilla.

”Pitää vain päättää, että ei lopeta”

Jossain vaiheessa triathlonia iskee aina väsymys.

– Silloin kiroan itseni: miksi olen taas vapaaehtoisesti järkännyt itseni tähän tilanteeseen? Samoin jokaisen pitkän matkan jälkeen ajattelen, että ei koskaan enää.

– Mutta ei siinä montaa päivää mene, kun jo suunnittelee seuraavaa kisaa. Ja niin sen kuuluukin mennä. Eihän elämästä tulisi mitään, jos kantaisimme menneitä murheita mukanamme.

Yleensä väsymys iskee juostessa.

– Uidessa osaan ottaa melko rauhassa enkä lähde repimään liikaa. Pyörän kanssa menen haipakkaa, mutta jos väsähdän, niin nappaan pari pykälää pois tai jätän alamäet polkematta täysiä. Juoksussa ei ole sellaista mahdollisuutta – oli sitten ylä- tai alamäki, koko ajan joutuu tekemään töitä.

– Mielen rooli triathlonin läpi viemisessä on mielettömän suuri. Varsinkin juoksu voi olla joskus todella kivuliasta. Kun väsymys ja epämukava olo iskevät päälle, niin matkatessa keksii kyllä aika monta syytä, miksi lopettaa.

Kerran Petteri on luovuttanut ja jättänyt kisan kesken.

– Se jurppii vieläkin. Ajattelen, että ei jumaleissön, jätkä, minä en anna periksi. Turpa kiinni ja liikettä! Tällaisen projektipäällikkö-sairaanhoitajan elämä on kuitenkin kohtuullisen iisiä. Miksi antaisi periksi sitten, kun tulee yksikin haaste?

– Moni puhuu omien rajojen mittaamisesta, mutta minä en koe triathlonia niin. Pitää vain päättää, että ei lopeta vaan jatkaa. Ihmisellä on kyllä voimavaroja, ellei ole oikeasti loukkaantunut, jolloin terveyden kanssa ei tietenkään pidä leikkiä.

Petterillä on ollut vuosien varrella pieniä kremppoja, mutta ei yhtään vakavaa vammaa tai loukkaantumista.

– Kun harjoittelin enemmän ja lujempaa, se oli kyllä vähän veitsenterällä liikkumista. Silti triathlon on siinä mielessä loistava laji vaikka pelkkään juoksuun verrattuna, että jos jalka on pikkaisen kipeä tai jossain muualla ei tunnu hyvältä juostessa, niin juoksun sijaan voi pyöräillä, uida, käydä salilla tai tehdä mitä tahansa muuta. Tässä lajissa se kaikki vie silti omaa suoritusta eteenpäin. Juosta voi taas sitten, kun on parantunut.

– En tiedä, onko se, ettei minulla ole ollut mitään dramaattisia sairauksia, syy vai seuraus: olenko terve siksi, että olen jatkuvasti liikkunut, vai pystynkö liikkumaan siksi, etten ole ollut kipeä?

”Jatkan niin pitkään kuin pystyn”

Maaliintulo on Petterin lempihetkiä triathlonissa.

– Kun on ollut ne kymmenet syyt keskeyttää eikä keskeytä vaan pääsee perille. Joskus on niin väsynyt, ettei jaksa kuin raahata itsensä maaliin. Toisinaan on sen verran hyvässä hapessa, että jaksaa nauttia siitä tunnelmasta. Maalia edeltää usein kuja, jonka varrella porukka bailaa ja pikkusällit heittävät kättä eteen ja antavat high fiveja. Se voi olla herkkäkin hetki. Tsiisus, taas päästiin!

– Viime juhannuksena olimme pienen porukan kanssa Luxemburgissa kisaamassa. Jälkikäteen makoilimme Moselin rannalla auringonpaisteessa ja joimme viiniä. Kun juomat loppuivat, kävimme hakemassa kaupasta lisää kylmää roseeta. Tuollaisten hetkien takia kannattaa vähän rehkiä.

Triathlonista on tullut Petterille elämäntapa.

– Aion jatkaa lajin parissa niin pitkään kuin vain pystyn. En voisi kuvitellakaan, että en liikkuisi. Triathlon antaa minulle elämänsisältöä, liikunnan iloa, kavereita, energisyyttä, jaksamista töissä ja terveyttä.

– Toki oma tekeminen pitää suhteuttaa iän mukana muuttuvaan suorituskykyyn. Mutta kun jotain tekee näin pitkään, se on osa elämää ja arkea. En voisi missään tapauksessa lopettaa tätä.

Kuvat: Petteri Grönholmin kotialbumi

Katso vinkit triathlonin aloittamiseen

Triathlonisti Kaisa Lehtonen neuvoi triathlonista haaveilevia MTV Lifestylen haastattelussa kesäkuussa 2014. Katso video alta.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.