Mainos

Pertti Salolainen muistaa Kustavin kesien kirkkaat vedet

Kansanedustaja Pertti Salolaisen mukaan Itämerta saastuttavat eniten suomalaiset, jos päästöt lasketaan per henkilö Itämerta ympäröivissä valtioissa. Ruotsi tulee seuraavana ja on lähes tasoissa Suomen kanssa.

− Me korkean elintason maat olemme saastuttajina ykkösiä, päivittelee Itämeren tilaan perehtynyt ja sen puolesta vakavasti toimiva kansanedustaja Pertti Salolainen.

Tällä hetkellä Ruotsi on Euroopan unionin puheenjohtajamaa ja se on ilmoittanut Itämeren tilan kohentamisen olevan sen kaudella kärkiasia.

− EU on tärkeä tekijä neuvoteltaessa esimerkiksi Puolan ja Baltian maiden asutusvesien päästöongelmista. Puola on myös saamassa lisää EU:n maataloustukia, minkä uskotaan lisäävän merkittävästi meren kuormitusta. Maatalous on myös Suomessa suurin yksittäinen saastuttaja, jolle pitäisi nopeasti tehdä jotain, sanoo Salolainen.

Ensimmäiseksi Salolaisen mukaan pitäisi toteuttaa Itämeren suojelusopimuksen, HELCOMin, suositukset. Niitä ovat esimerkiksi kuormittavien päästöjen vähentäminen, meriluonnon suojeleminen ja lajien monimuotoisuuden säilyttäminen Itämeren alueella.

Laivojen jätevedet talteen

Monista Itämeren ongelmista Salolainen mainitsee laivamerenkulun.

− Luksusristeilijät päästävät jätevetensä suoraan Itämereen. Se on tietysti kustannustekijä, mutta niin ei saisi olla. Ne pitäisi pakottaa maksamaan jätevesistään. Kaikkiin satamiin täytyisi saada jätevesien vastaanotto. Helsinki on tässä asiassa ollut kaukokatseisesti edelläkävijä.

Pertti Salolainen on 1970-luvulta asti ollut tekemisissä Itämeren asioiden kanssa. Hän on perustanut Suomen WWF:n vuonna 1972. Järjestön ensimmäisiä tehtäviä oli vaikuttaa lähes sukupuuttoon kuolemassa olleen merikotkan pelastamiseen. Siihen kuului olennaisena osana vaatimus myrkkypäästöjen lopettamisesta merialueilla.

− Merikotkan suojelu on onnistunut hyvin, yli kolmesataa poikasta on syntynyt tänä vuonna, Salolainen kertoo.

Pertti Salolainen on lapsuudessaan viettänyt monta kesää Kustavissa lapsettoman tätinsä kesäpoikana.

− Meressä on tapahtunut dramaattinen muutos. Silloin Kustavissa veden läpi näki, kun pohjaeläimet uivat ja kauniit vesikasvit huojuivat. Nyt ei enää näe. Meri on alkanut myös haista.

Vastuuta on jokaisella

− Jokaisella on oma vastuunsa ja kyseessä ovat pienet asiat. Äänestää voi omilla jaloillaan, esimerkiksi käyttämällä fosfaatittomia pesuaineita, olemalla pesemättä mattoja merissä ja järvissä ja huolehtimalla etteivät kesämökin jätevedet mene vesistöihin.

Salolainen ei kuitenkaan halua liikaa vastuuta yksittäisille ihmisille, poliitikkojen on tehtävä ratkaisuja.

Studio55/Birgitta Valonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.