Pedagogi: Patoutunut viha voi ilmetä erilaisina oireina

Vihan anatomia 25:48

Studio55.fi-lähetyksessä vieraillut yhteisöpedagogi Jari Koponen kertoi, että kiltit ihmiset voivat kärsiä purkamattomasta vihasta. Käsittelemättömät tunteet saattavat ilmetä esimerkiksi sairautena tai jopa työkyvyttömyytenä.

Vihakursseja vetävä yhteisöpedagogi Jari Koponen kertoo, että niin sanotuilla kilteillä ihmisillä usein vaarallisin asia on patoutunut viha. Jatkuvasti joustava ja muiden tarpeisiin mukautuva kerää Koposen mukaan purkamatonta vihaa, joka saattaa ilmetä erilaisina oireina.

­– Se voi tulla sairautena, uupumuksena, työkyvyttömyytenä. Sitten on nämä surulliset, joista tulee otsikoita, että tuli blackout, tämmöinen musta tilanne. Yhtäkkiä tulee hallitsematon vihanpurkaus, eikä itse eikä kukaan tiedä, mistä tämä tuli.

Vihakursseille hakeudutaankin Koposen mukaan paitsi hallitsemattoman aggression, myös kiltteyden aiheuttaman uupumuksen takia.

– Elämä on alkanut tuntua, ja on tuntunut ehkä pidemmän aikaa siltä, että (se) on kuin umpikujaa, ei pääse eteenpäin. Sietää, joustaa, kärsii ja olo tulee vain huonommaksi.

Yllättäen uuvuttava kiltteys voi olla myös vallankäyttöä. Koponen kertoo asian oivaltamisen olleen hänelle rankka ravistelu.

– Kiltti puurtaja on myöskin hyvin helposti sellainen, joka saa säälipisteitä. (Toisille) tulee sellainen syyllisyys, että ”kun se jaksa koko ajan tehdä toistenkin puolesta asioita”. Samalla häntä (kilttiä) kyllä hyväksikäytetäänkin aika rajusti. Se on hyvin ristiriitainen tilanne.

Kuinka Koponen oppi tunnistamaan ja elämään oman vihansa kanssa? Katso koko lähetys!

Lue myös:

    Uusimmat