Palovammoja ja kärventyneitä kulmakarvoja – Tällainen on äidin ja pojan vauhdikas harrastus

Tamperelaisella perheellä on näyttävä harrastus. Sekä äiti että poika esiintyvät Suomen suurimmassa tuliryhmässä. Tulitreenit ovatkin ainoa paikka, missä kiireiset perheenjäsenet ehtivät viettää aikaa toistensa kanssa.

Tintti Mikkonen ja hänen parikymppinen poikansa Kasmir Jolma kuuluvat tamperelaiseen tuliryhmään Flammaan. Tintti on liittynyt tulenpyöritystä, tulitanssia, tulijonglöörausta ja tulisirkusta esittävään ryhmään vuonna 2003.

– Sitä ennen olin pyöritellyt tulia neljä vuotta harrastuksena, hän kertoo.

Koru- ja metallituotevalmistuksen artesaaniksi sekä puusepäksi kouluttautunut Tintti valmistaa myös ryhmän esiintymisasut ja korut. Hän on suorastaan syntynyt ompelukoneen ääreen ja on itseoppinut vaatteiden tekijä.

Kasmir aloitti temppuilun Sorin sirkuskoulussa jo viisivuotiaana. Kymmenen vuotta myöhemmin hän seurasi äitiään Suomen suurimman tuliryhmän riveihin. Viime vuonna Kasmir selvisi kaverinsa Niko Solopuron kanssa tulishow’lla Talent Suomi -kilpailun finaaliin.

– Harrastuksesta on tullut vähitellen työ. Minä elän keikkailulla ja puvustuksella. Kasmir tienaa tällä opiskelurahaa, joten huvi ja hyöty yhdistyvät, Tintti toteaa.

Äidin ja pojan tapaamispaikka

Kasmir on muuttanut omilleen viitisen vuotta sitten. Tampereen teknillisessä yliopistossa arkkitehdiksi opiskelevan nuorukaisen elämä on kiireistä, joten äiti ja poika tapaavat pääasiassa yhteisen harrastuksen puitteissa.

– Kun meillä on keikkamatkoja, silloin ehtii nähdä ja jutella kunnolla, Tintti sanoo.

Nuorempana Kasmir opetteli tekemään temppuja diabololla eli tiimalasin muotoisella hyrrällä, jota pyöritetään kahden kepin välissä olevalla narulla. Hän opetti "bolotusta" äidilleenkin, jolla oli jo kokemusta jonglöörauksesta.

Vaikka molemmat ovat olleet aiemmin kiinnostuneita sirkustaiteesta, tuliryhmä on Tintin ja Kasmirin ensimmäinen yhteinen harrastus ja työ. He esiintyvät myös Flaming Family -kokoonpanolla. Kahden hengen show'ssa viuhuvat tulikepit, tuliviuhkat sekä tulivanne.

Vaara viehättää

Tulinen harrastus ei ole aivan vaaraton. Vaikka turvallisuusohjeita noudatetaan tunnollisesti, ei haavereilta voi välttyä kokonaan.

– Pieniä palovammoja tulee toisinaan. Ihokarvat kyllä palavat kesäisin käsistä, ja välillä viikset tai kulmakarvat kähertyvät. Oikeanlainen pukeutuminen on tärkeää. Paloturvalliset materiaalit, kuten nahka ja tiivis puuvilla ovat hyviä, Tintti tietää.

Valtaosa treenaamisesta tehdään ilman tulia. Ensin harjoitellaan välineen kanssa niin, että perusteet ovat hallussa ja välineen käyttö varmaa. Sitten käydään läpi tuliturvallisuusluento ja käytännön harjoittelu.

Viimeiseksi vasta harjoitellaan tulilla omatoimisesti ja silloinkin niin, että paikalla on myös toinen tuliturvallisuuden hallitseva ihminen. Keikoilla on tietyt turvallisuusrutiinit, joita noudattamalla on vältytty onnettomuuksilta. Täytyy vain aina pitää mielessä, että ollaan tekemisissä tulen kanssa.

– Sehän juuri on se kiehtova elementti, joka luo esityksen maagisen tunnelman. Vaarantunnusta saa omanlaiset kiksinsä kuten myös tulen äänestä ja lämmöstä, Tintti toteaa.

Yhteen hiileen

Flamman suurimmissa esityksissä on yli 30 tulitaiteilijaa. Esiintymisiä varten tuliryhmällä on yhteisiä harjoituksia, mutta muuten jokainen treenaa tahollaan.

– Minä pystyn treenaamaan omalla pihallani ja Kasmir TTY:lla. Jokainen hioo itse omaa ohjelmaansa ja yhteisissä harjoituksissa käydään läpi koreografiaa, Tintti kuvailee.

Tintin mukaan hänen ja jälkikasvun yhteistyö sujuu kaikin puolin hyvin. Perheenjäseneltä saa suorempaa palautetta kuin muilta työkavereilta.

– Kasmir on taiteellinen ja pystyy juttelemaan puvustuksesta sekä tekemään itse luonnoksia. Näytän hänelle aina suunnitelmani, Tintti kehuu.

Juhlavuosi

Tulitaiteilun ohella ei ole aikaa muille harrastuksille tai vapaa-ajalle, joten ystävät ovat löytyneet tuliryhmästä. Keikkamatkoilla on hyvin aikaa tutustua kanssataiteilijoihin.

Flammalla on kotimaassa joitakin kymmeniä keikkoja vuodessa. Silloin tällöin ryhmä piipahtaa esiintymässä ulkomaillakin.

– Viime vuonna olimme Abu Dhabissa ja alkuvuonna Portugalissa. Kasmir tekee enemmän ulkomaankeikkoja, noin kuusi vuodessa, Tintti arvioi.

Tänä vuonna Flamma täyttää kymmenen vuotta, joten kesän lopussa on luvassa muutama isompi esitys. Puvustaja pysyy kiireisenä, mutta Tintti on vain onnellinen saadessaan vaikuttaa näytösten visuaaliseen puoleen.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Kuvat: Kasmir Jolma


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Lue myös:

    Uusimmat