Päivi Istala: Radio-ohjelmani lakkauttaminen politiikkaa – Vihainen nainen sopiva syntipukki

Päivi Istalan radio-ohjelma Ristivetoa lakkautettiin kesken kauden vuonna 1970. Istala kertoo, että päätöksen takana oli politiikka.

– Yleisradio oli ollut aika hiljainen vuoteen 1965 asti. Silloin uudeksi pääjohtajaksi nousi Eino S. Repo. Hänellä oli loistavia ajatuksia siitä, millaisia ohjelmia Ylen pitäisi lähettää ja miten kertoa tosiasioita maailmasta. Noita ideoita ryhdyttiin toteuttamaan informatiivisen ohjelmapolitiikan avulla. Taloon saatiin uusia kasvoja, kuten Eva Polttila ja Arvi Lind, Päivi Istala muistelee.

Vuonna 1970 vasemmisto hävisi Suomessa vaalit.

– Silloin voimasuhteet jälleen muuttuivat. Eduskunta halusi pitää laitoksensa paremmassa kurissa. Ylen hallintoneuvoston puheenjohtaja Johannes Virolainen oli kuulemma sanonut, että hän ja "takametsien miehet" vaativat, että Yleisradiossa lopetetaan provokaatio. Jonkun piti lentää.

"Jahtasivat Reino Paasilinnaa"

Arpa osui Istalaan. Ristivetoa-radio-ohjelma päätettiin lopettaa kesken kauden.

– Tiedän, että tuolloin jahdattiin nimenomaan Reino Paasilinnaa. Hänhän teki aivan järisyttäviä ja hirvittäviä kohuja herättäneitä televisio-ohjelmia esimerkiksi siitä, kuinka vakuutusyhtiöt eivät maksa korvauksia. Mutta Radio- ja televisiotoimittajien liiton puheenjohtajana häntä ei tietenkään saatu yhtiöstä ulos, Istala sanoo.

– Niinpä poliitikot valitsivat minut – pienen äänen, jolla oli kerran viikossa puolen tunnin ohjelma yöaikaan. Mutta syntipukki piti saada. Olin sopiva uhri, koska olin nuori, vihainen ja nainen.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat