Mainos

”Opiskelin lähihoitajaksi 57-vuotiaana”

66-vuotias Vappu Vironen ei suostunut jäämään lepäämään laakereilleen, kun hän 57-vuotiaana jäi työttömäksi toimistonhoitajan pestistään. Oman alan töitä ei kuuttakymppiä lähentelevälle naiselle ollut tarjolla, mutta jotain kuitenkin. Osa-aikainen paikka löytyi henkilökohtaisena avustajana, minkä myötä Vironen päätti opiskella itselleen kokonaan uuden ammatin.

– Halusin pätevyyden siihen työhön, mitä tein, Vappu Vironen perustelee päätöstään lähteä opiskelemaan uutta ammattia, vaikka eläkeikä oli jo lähestymässä.

Opiskelu kesti kaksi vuotta, ja Vironen valmistui lähihoitajaksi ennen 60-vuotissyntymäpäiväänsä.

– Hoitoala oli kyllä kulkenut elämässäni rinnalla koko ajan, mutta eikös se ole kaikilla perheellisillä naisilla niin, kun toisella kädellä pitää koko ajan hoitaa, entinen sihteeri ja toimistotyöläinen pohtii.

Koulunpenkille parikymppisten sekaan

– Sehän on ihan tutkittua, että minun ikäiseni lähimuisti on jo jonkin verran heikentynyt, mutta ei se opiskelua häirinnyt. Ainakin pitkäaikainen muistini toimi paremmin kuin monen nuoren, ja usein minulta kysyttiinkin, että ollaanko jo joskus aikaisemmin käyty läpi jotain aihetta, Vironen kertoo.

Opinnot sujuivat siis vaikeuksitta, eikä ikäero muihin opiskelijoihin haitannut.

– Kerran laskimme, että minulla ja meidän ryhmän nuorimmalla oli ikäeroa 40 vuotta, Vironen nauraa ja kehuu nuoria mukaviksi koulukavereiksi.

Vain opintoihin kuuluvat harjoittelujaksot tuottivat jonkin verran päänvaivaa.

– Huomasin, että en ole enää nopea, ja nopeutta jos mitä nykyään arvostetaan, Vironen harmittelee.

Vaikka Vironen kertoo oppineensa harjoittelujaksoilla paljon, on hänellä antaa järjestelystä myös vähemmän hyvää palautetta. Hän kertoo, että ohjausta ei saanut juuri ollenkaan saati sitten palautetta. Hän kertoo myös, että ollessaan harjoittelussa erään vanhainkodin dementia-osastolla, hänet jätettiin hoitamaan iltavuoro kahdestaan toisen opiskelijan kanssa.

– Se oli kyllä aikamoista sokkihoitoa!

Dementia-osaston lisäksi Vironen työskenteli muun muassa saattohoidossa, mikä oli sikäli rankkaa, että tuleva hoitaja ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kuollutta ihmistä.

9 vuotta hoitajana

– Aika moni on ihmetellyt, että mitä minä nyt tässä iässä, tällainen kehäraakki, enää opiskelen. Että eihän siitä ole kenellekään enää mitään hyötyä. Voihan sen niinkin ajatella, mutta toisaalta olen nyt ehtinyt olemaan tämän alan töissä jo melkein yhdeksän vuotta, Vironen laskeskelee.

Hän on pitänyt alusta asti periaatteenaan, että maksaa yhteiskunnalle takaisin sen, että hänelle on tarjottu mahdollisuus opiskeluun. Niinpä hän on valinnut sellaisia töitä, jotka eivät ole kovin suosittuja. Avustajan töiden lisäksi hän on tehnyt sijaisuuksia päiväkodissa.

– En siis yritä viedä työpaikkoja nuorilta, hän selittää.

Mutta millä hoitoalan keikkatyöläinen sitten elää?

– Meillä sota-ajan lapsilla on siinä mielessä hyvä tilanne, että olemme tottuneet vähään. Ja opiskeluajan elin työttömyyspäivärahalla. Että rahan ei ainakaan pitäisi olla este kenenkään opiskelulle, Vironen sanoo.

Pikkuhiljaa eläkkeelle

Nyt Vironen on pikkuhiljaa jättäytymässä kokonaan eläkkeelle. Työt päiväkodissa hän on jättänyt ihan hiljattain, mutta henkilökohtaisena avustajana hän voisi vielä keikkaluontoisesti toimia.

– Haikeana lopetin päiväkodissa, mutta huomasin olevani liian hidas niissä hommissa, Vironen kertoo.

Yleisesti ottaen Vironen on sitä mieltä, että ihmiset voisivat hyvinkin viipyä työelämässä nykyistä pidempään, jos ikäihmisten erityispiirteet otettaisiin paremmin huomioon.

– Me olemme hitaampia emmekä jaksa välttämättä tehdä enää kokopitkää päivää, hän muistuttaa.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.