Olympiapomo lähetyksessä: Doping-skandaali heijastuu koko Suomen urheiluun

Suomen Olympiakomitean pääsihteerinä lähes 20 vuotta toiminut Kosti Rasinperä suri Studio55.fi-lähetyksessä Juha Lallukan dopingkäryä.

– Tuntuu todella pahalta. Edes vuoden 2001 tapahtumia ei ole vielä kunnolla selvitetty, Kosti Rasinperä sanoi lähetyksessä.

Rasinperän mukaan suomalaisten suhtautuminen huippu-urheiluun muuttui jo Lahden kisojen jälkeen varautuneemmaksi. Kansa ei hyväksy kepulikonstein hankittua menestystä.

– Tämä on kova paikka urheilijalle itselleen, hänen taustavoimilleen ja ennen kaikkea hiihtourheilulle. Käry heijastuu koko Suomen urheilun päälle, myös syyttömien ja viattomien.

Rasinperä toivoo, että urheilun ilo palautettaisiin ruohonjuuritasolta.

– Lasten pitäisi leikkiä pihaleikkejä, nyt pihat ovat tyhjillään. Koululiikuntaakin on hyvin vähän.

– Suomessa toimivia 6 000 urheiluseuraa pitäisi tukea rahallisesti, sillä into urheiluun lähtee seuratasolta, vasta sen jälkeen jalostuvat huiput. Eikä kaikista edes tarvitse tulla ammattilaisia: jossain mennään pieleen, jos vanhemmat vievät lapsensa kaukaloon vain oman kunnianhimonsa takia, NHL ja rahatukko silmissä siintäen, Rasinperä sanoi.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta, mitä muuta ohjelmassa puhuttiin urheilun kadonneesta ilosta.

Lue myös:

    Uusimmat