Mainos

Nykynainen kantaa sota-ajan taakkaa

Sota-ajasta ja erityisesti sota-ajan naisista puhutaan usein sankarillisuuden, suorittamisen, velvollisuuden ja ylenpalttisen hurskauden kautta. Paula Havaste pureutuu teemaan Kaksi rakkautta -romaanissaan.

Paula Havaste oli viime syksynä ilmestyneen romaaninsa suunnitteluvaiheessa valmis vannomaan, että vahvat, sankarisävytteiset mielikuvat sota-ajan ihmisistä olivat liioiteltuja. Kirjailija vertasi määreitä esimerkiksi omaan äitiinsä ja isoäitiinsä. Eivät hekään aina loistaneet pyhimyksinä.

− Minulla on hiukan erilainen kuva ihmisistä arjessaan. Mietin, että oikeasti ihmiset olivat varmaan kiukkuisia, pettyneitä ja pelokkaita, mutta sota-aikana siitä ei sopinut puhua.

Romaaninsa kautta Havaste halusi näyttää sota-ajan ihmiskuvan realistisempana; sota-aika kun määrittää suomalaisia yhä hyvin vahvasti.

− Me olemme sotavelkamme maksavia sankarillisia suomalaisia, Havaste kuvaa vanhaa paatosta.

Oikeus rakastaa

Kaksi rakkautta -romaanin toiseksi teemaksi valikoitui rakkaus. Onko niin, että ihminen saa rakastaa vain yhdellä lailla, siten kuin yhteisö ympärillä olettaa? Vai onko rakkaus niin suuri asia, ettei ole väliä, miten ja ketä rakastaa, kunhan tunne on vahva?

− Naistenlehdet ovat täynnä juttuja siitä, millaista on rakastaa. Halusin kirjoittaa erilaisista rakkauksista; ei vain seksuaalisesta, vaan myös henkisestä rakkaudesta, rakkaudesta taiteisiin ja luontoon. Sota-aikana tärkeitä olivat myös rakkaus isänmaahan ja Jumalaan, Havaste sanoo.

Arki auttoi selviytymään sota-aikana

Romaaninsa taustamateriaaliksi Havaste luki jatkosodan aikaisia aikakaus- ja sanomalehtiä, kiersi sota-aikaan liittyviä museoita ja näyttelyitä sekä haastatteli ihmisiä.

Ainutlaatuisin, ja samalla myös yllättävin, materiaali tuli kuitenkin satojen autenttisten sota-ajan kirjeiden muodossa.

− Ne tukivat hyvässä mielessä perusajatustani ihmisten arkisuudesta. Kirjeiden tunnelmat ja tilanteet oli helppo siirtää kirjaan, vaikka henkilöhahmoilla ei suoria esikuvia olekaan, Havaste toteaa.

Kirjeiden päivämääristä näki, että ne oli kirjoitettu keskellä sodan myllerrystä. Mutta silti sota ei ollut aihe, josta yksin lapsista ja kodista huolehtineet naiset rintamalla taisteleville miehilleen kertoivat.

− Kirjeissä kerrottiin, että vanhin tyttö on tullut toiseksi koulun hiihtokilpailussa ja kuopuksella on nuha. Tämä tukee kauniisti kriisiasiantuntijoiden puheita. Ihminen selviää kriiseistä arjen avulla! Pienet arkiset jutut kantavat eteenpäin.

"Sankaripaatos on ankaraa"

Sota-ajan nainen ei siis ole sittenkään nykynaisesta kaukana. Pitää jaksaa -mentaliteetti elää vahvana suomalaisen naisen perusidentiteetissä. Havaste uskoo, että se juontaa vahvasti juurensa sota-ajan kokemuksiin.

− Yhtä lailla nykynaisten pitää jaksaa luoda uraa, hoitaa lapsia, kotia, parisuhdetta ja ulkonäköään sekä nähdä ystäviään.

Havaste toivoo, että suomalaisten uusin polvi osaa vielä sanoa "minä haluan". Sota-ajan naisilta tämä olisi ollut pöyristyttävää sanastoa.

− Sankaripaatos on aika ankaraa, sillä ei ole helppoa elää elämäänsä sankarina. Välillä elämä vain on sellaista, että pistää vihaksi.

Arjen ohella avain selviytymiseen vaikeissa tilanteissa voi löytyä yllättävän pienistäkin jutuista. Tämä kirkastui Havasteelle sota-aikaisten mainosten kautta.

− Ne kertovat paljon sen ajan arjesta ja unelmista. Naiset pohtivat huulipunaa ja puuteria, kun kaikki on räjähtämässä käsiin.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.