Mainos

Näistä periaatteista ihmiset luopuivat – ”Vannoin, etten koskaan muuta takaisin kotiseudulle”

Eroan heti, jos puoliso on uskoton. En ikimaailmassa ala golfata. En koskaan palaa kotiseudulle. Meillähän ei mikroruokaa syödä. Siinä muutamia periaatteita, joista Studio55.fin kyselyyn vastanneet lukijat kertoivat luopuneensa elämän varrella.

Rakkaus

Periaatteeni on ollut, että en hyväksy uskottomuutta avioliitossa. Nyt kuitenkin on käynyt ilmi, että mieheni on ollut pidemmän aikaa minulle uskoton. Olen ollut sitä mieltä, että avioeroa haen heti, jos tällaista tapahtuu. Nyt kuitenkin ollaan tätä liittoa jatkamassa. Tietoa uskottomuuden luonteesta olen saanut tipottain. Ehkä jos miehen kiinnijäämisestä alkaen minulla olisi ollut kaikki tieto suhteen luonteesta, olisin eroa hakenut. Nyt tunnen itseni petetyksi ihan totaalisesti. Avioliitto kestänyt sentään 40 v.

Olen joskus nuorena päättänyt, että minulle riittää yksi avioliitto. Mutta toisin kävi, olen toisen kerran naimisissa.

Ajattelin aina, että ei voi rakastaa kuin yhtä ihmistä, siis naisena yhtä miestä. Elämä on opettanut, että on mahdollista rakastaa useampaa... Kaikkia ehkä hiukan eri ajatuksella.                    

Päätin, etten toista kertaa naimisiin mene, mutta yli 10 vuoden seurustelu muutti ajatukseni.     

Etten koskaan menisi uudestaan naimisiin, sen jälkeen kun jäin leskeksi.               

Nuorena tyttönä ajattelin, etten koskaan rakastu rekkamieheen tai myyntimieheen enkä varsinkaan sellaiseen, jolla on jo lapsi. Kuinkas ollakaan, nyt huomaan olevani naimissa sellaisen kanssa, jolla on yksi ihana tytär, ja me kaikki olemme onnellisia yhdessä!

Työ

Päätin kolmannella luokalla, että minä en koskaan rupea opettajaksi, sillä kaikki ennustivat, että minusta tulee opettaja. Itse halusin lähetyssaarnaajaksi. Nyt olen tehnyt opettajan hommia 23 vuotta. Urani alkoi vuonna 1992 puhelinsoitosta, jossa minua pyydettiin luokanopettajan sijaiseksi pieneen kyläkouluun, enkä kehdannut kieltäytyä. Sille tielle jäin, tosin olen välillä käynyt opiskelemassa ja tehnyt siinä ohessa muita töitä. Ajoittain olen katunut valintaani. Sen verran vastarannan kiiski kuitenkin olen ollut, että opettajan pätevyyttä olen hankkimassa vasta nyt saadakseni vakituisen työpaikan.

Vannoin, että jään 63-vuotiaana eläkkeelle, mutta niin vaan olen edelleen 70-vuotiaana töissä – tosin noin 3–4 päivää viikossa ja oman ilmoituksen mukaan, eli kerron aina kuukauden alussa milloin tulen, jos tarvitaan. Vielä on tarvittu, asiakaspalveluksessa. On mukava, kun on ohjelmaa aina tiedossa, aika kuluu nopeammin ja vähän ne maksavatkin – kiva lisä pieneen eläkkeeseen.

Ajattelin nuorena, etten koskaan panisi käsiäni multaan eli ryhtyisi puutarhahommiin, mutta sitten perustin puutarhan 40-vuotiaana.

Teknologia

Olin päättänyt, etten hankkisi älypuhelinta koskaan, mutta kun sellainen oli hyvässä tarjouksessa ja olin ainut tuttavapiirissä jolla sitä ei ollut, päätin sen ostaa. En ole katunut sitä. En vietä sen kanssa aikaa sen enempää kuin entisen puhelimeni kanssa, mutta yhteydenpito on nyt helpompaa.

Liityin facebookiin, vaikka ajattelin, etten liity.

Nämäkin mainittiin

Ei aina tarvitse ilmaista mielipidettään.

Säästämisestä.

Lenkillä en enää käy pakon edessä, nyt mennään fiilispohjalta.         

Rasismista.

Itsekunnioituksesta, etten elä tuilla. Mutta kun on pakko työttömänä.

En ole enää ateisti. Vaimoni sai minut uskomaan korkeampaan voimaan.

Nuorempana en välittänyt uskonnosta, mutta se kuuluu elämän kulkuun.              

Pienenä lapsena päätin, että minä en tule koskaan olemaan ylipainoinen. Toisin kävi.

Perusteellisesta joulusiivouksesta, alusta asti itsetehdyistä jouluruoista, pipareista jne. Niin se stressikin luovuttaa sitten...

Periaatteesta, miten joulu vietetään. Jossain vaiheessa oli pakko luopua omista tavoista.

Luovuin ajatuksesta, että rahalla saa kaiken onnen.

Paluu kotiseudulle

Asuin 30 vuotta ulkomailla. Olin varma, varsinkin Suomi-matkojen jälkeen, etten ikinä halua muuttaa takaisin Helsinkiin. Toisin kuitenkin kävi. Vuonna 2009 paluumuutin Helsinkiin, enkä ole katunut hetkeäkään. Muuttopäätöksen tein yhdessä yössä. Se vain tuntui oikealta.           

Vannoin, etten koskaan tule takaisin kotiseudulleni pienelle paikkakunnalle, mutta niin se vaan elämä vei, että takaisin piti tulla. Se oli aivan periaatekysymys alun perin, mutta muuttaa sitä piti.

Ruokavalio

Meidän perheessä syödään kananmunia ja juodaan maitoa, koska lasten kanssa haluan päästä helpommalla. Ennen lapsia meillä oli vegaanimpi elämäntapa.           

Ajattelin, etten koskaan hanki mikroa. Nyt olen lämmittänyt sellaisella ruokaa jo yli neljä vuotta.

Syön välillä myös roskaruokaa, kun on kiire eikä ehdi itse valmistamaan kunnollista.                  

Nuoruudessa päätin, että en koskaan juo kahvia, tuota mustaa 'myrkkyä'.  Sittemmin stressaavassa elämäntilanteessa 'sorruin' virkistämään itseäni ko. aineella, ja nykyisin sitä ilman on vaikea aloittaa päivää.

Harrastus

En aikonut ikinä elämässäni astua elitistiseen golfmaailmaan jalallanikaan. Ex-mieheni sai minut jollain ihmeellä kerran houkuteltua rangelle katsomaan ja sitten lyömään. Ja siitä se sitten lähti. Nyt koko elämäni on golfia, kun harrastuksen lisäksi työpaikkani on golfkentän head caddiemasterina. Never say never!

Ajattelin, etten koskaan kehtaa laulaa ääneen muiden kuullen. Nyt kuulun kuorolaisiin ja lauleskelen myöskin karaokeissa.  

Ettei minulla koskaan onneksi olisi nurkissani suurta määrää käsityötarvikkeita, kun en lainkaan harrastanut käsitöitä, kunnes 60-vuotiaana hurahdin käsitöihin.

Hieno nainen ei hikoile eikä hengästy! Näin olen ajatellut suurimman osan elämääni ja se on ollut syy siihen, etten ole koskaan harrastanut mitään liikuntaa. Tietenkin siihen vaikuttaa myös se pieni yksityiskohta, että inhoan liikuntaa kaikessa muodossa! Jäin eläkkeelle 2009 syyskuun alussa ja siihen mennessä olin järkeillyt, että mikäli jään vain istumaan sohvannurkkaan, en siitä pian enää nouse. Kun lisäksi muutamaa viikkoa ennen eläkkeeni alkua työpaikalleni sattui tulemaan puhelinsoitto eräältä paikalliselta kuntosalilta, niin ilman sen enempiä pohdintoja liityimme mieheni kanssa kuntosalin kanta-asiakkaiksi ja ensimmäinen käynti oli ensimmäisenä eläkepäivänäni. Kuusi vuotta olemme käyneet salilla kolme kertaa viikossa senioreille tarkoitetuilla ryhmäliikuntatunneilla ja ellei kuntoni ole tässä ajassa hirveästi noussut, niin ei se laskenutkaan ole. En edelleenkään pidä liikunnasta ja kun joku kysyy minulta, mikä on motivaationi salilla käymiseen, niin vastaan poikkeuksetta: kuukausimaksu. Käyn kuitenkin salilla mielelläni sen vuoksi, että se on samalla erinomaista sosiaalista toimintaa. Olemme tutustuneet mukaviin, saman ikäisiin ihmisiin ja henkilökuntakin on erittäin miellyttävää ja kohtelee meitä ”vanhoja” ihan ihmisinä. Tunnen itseni hyvin ja tiedän, etten omaehtoisesti liikkumaan lähtisi, vaikka esim. pidän kävelemisestä, joten nyt sitten, vastoin periaatteitani, hikoilen ja hengästyn kolmasti viikossa ohjatusti ja hyvä niin!

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.