Nämä ovat lääkäri Antti Heikkilän ydinajatukset pähkinänkuoressa

Lääkäri Antti Heikkilä ui sitkeästi vastavirtaan ja ravistelee vakiintuneita näkemyksiä ja suosituksia terveydestä. Studio55.fi kokosi tiivistelmän Heikkilän ydinnäkemyksistä.

Kipu

Monet kivut aiheutuvat ihmisen tiedostamattomista ongelmista. Kun ihminen jännittää mielessään, myös lihakset jännittävät. Lihasjännitys luo kipua ja kipu jännitystä; näin syntyy kierre.

Esimerkiksi selkäkipu on useimmiten reaktio, ei fyysinen vaurio. Moni paranee jo sen myötä, että ymmärtää, mistä kipu tulee. Leikkauspöydän sijaan kivulle pitää tehdä aluksi tarkka diagnoosi keskustelemalla potilaan kanssa kivun luonteesta. Myös kipupotilaan ruokavalio on syytä tarkistaa.

Eläinrasvat

Eläinrasvojen käytöllä ei ole yhteyttä sydäntauteihin tai kohonneisiin kolesteroliarvoihin. Kasvirasvojen vaihtaminen eläinrasvoihin sen sijaan vaikuttaa positiivisesti terveyteen: ihminen laihtuu ja metaboliset arvot paranevat.

Tieto siitä, että ihminen tarvitsee eläinrasvoja, on ollut saatavilla jo pitkään. Ruokateollisuuden lobbauksen ja poliittisten päätösten takia eläinrasvat on kuitenkin laitettu pannaan.

Painonhallinta vähähiilihydraattisella ruokavaliolla

Vähähiilihydraattisen ruokavalion teho painonhallinnassa perustuu siihen, että se vaikuttaa elimistön insuliinintuotantoon. Insuliini on "lihotushormoni", jota ilman ihminen ei liho.

Jos ihmisen elimistö erittää liikaa insuliinia, paino nousee. Kun vähennät ruokavaliossa hiilihydraattien määrää, insuliinin eritys alkaa laskea automaattisesti. Insuliinitason laskiessa elimistö tasapainottuu ja alkaa polttaa rasvoja.

Diabetes

Diabetes on hiilihydraattiaineenvaihdunnan sairaus, jota nykyiset vallitsevat dieettisuositukset pahentavat. Suositusten paremmuus ei perustu lääketieteellisiin tosiasioihin, vaan ne tukevat lääketeollisuutta.

Vähähiilihydraattinen, eläinrasvoja sisältävä ruokavalio on ihanteellinen sekä 1 että 2 tyypin diabeetikoille. Perushoito tehdään ruokavaliolla, ja lääkkeitä käytetään tarpeen mukaan. Moni diabeetikko pääsee tällä ruokavaliolla lääkkeistä eroon kokonaan.

Lääketeollisuus

Tieto ei ole vapaata, kun puhutaan lääkkeistä. Lääketutkimukset ovat lääketehtaiden tekemiä. Täten heillä on oikeus sensuroida lopputuloksista epämieluisa tieto.

Esimerkiksi puolueetonta tutkimusta kolesterolilääkkeiden todellisista hyödyistä ja haitoista ei ole tehty. Myöskään masennuslääkkeiden tehoa ei voida todistaa, sillä serotoniinin mielialaa kohottavaa vaikutusta ei voida mitata.

Sen sijaan masennuslääkkeiden käytöstä paljastuu yhä enemmän sivuvaikutuksia, eikä niistä tiedetä kuin jäävuoren huippu.

Studio55/Jenni Kokkonen

Lue myös:

    Uusimmat