Nämä julkkikset lahjoittavat miljoonia hyväntekeväisyyteen

Tasan eivät mene miljoonat. Onneksi hieman rahakkaammat lahjoittavat omistaan myös muille.

Michael J. Fox

Paluu tulevaisuuteen -elokuvista tunnetun Michael J. Foxin ura näyttelijänä loppui Parkinsonin tautiin. Hän ei kuitenkaan lopettanut taistelua, sillä vuonna 2000 Fox perusti omaa nimeään kantavan hyväntekeväisyyssäätiön, Michael J. Fox Foundation for Parkinson's Researchin.

Säätiö kerää rahaa sairauden tutkimista ja parantamista varten. Vuonna 2009 kahisevaa kertyi noin 33 miljoonaa dollaria.

Lance Armstrong

Ranskan ympäriajon seitsenkertainen voittaja, pyöräilijä Lance Armstrong perusti Live Strong -hyväntekeväisyysjärjestön syöpää sairastavien auttamiseksi. Armstrongilla on asiasta omakohtaista kokemusta, sillä hän selvisi kivessyövästä.

Myös viimeisintä huippua olevia pyöriä myyvä järjestö lahjoitti vuonna 2010 eteenpäin 28 miljoonaa dollaria.

Tiger Woods

Tiger Woodsilla on kaksi lasta entisen vaimonsa Elin Nordegrenin kanssa. Pienten asioita edistääkseen hän perusti Tiger Woods Foundation -hyväntekeväisyysjärjestön vuonna 1996. Säätiön tarkoituksena on parantaa köyhien amerikkalaislasten elinoloja, ehkäistä koulun kesken jättämistä ja rohkaista urheilun pariin. Vuonna 2010 tätä asiaa tuettiin noin 10 miljoonalla dollarilla.

Angelina Jolie ja Brad Pitt

Hollywoodin kuuma pariskunta, Angelina Jolie ja Brad Pitt, perusti Jolie-Pitt Foundationin vuonna 2006. Järjestö auttaa humanitaarisissa kriiseissä ympäri maapalloa. Vuonna 2010 rahaa lahjoitettiin lähes 6,5 miljoonaa dollaria, josta kaksi miljoonaa sai etiopialainen klinikka.

Oprah Winfrey

Kenties maailman kuuluisinta talk show'ta juontaneella Oprah Winfreylla on itsellään huima, noin 2,7 miljardin dollarin omaisuus. Tähti veti Angel Foundation -nimistä säätiötä shownsa loppumiseen asti. Se onnistui keräämään viimeisenä toimintavuotenaan vielä 5,5 miljoonaa dollaria.

Rosie O'Donnell

Yhdysvalloissa niin ikään tuttu televisiopersoona Rosie O'Donnell on vastuussa For All Kids -säätiöstä, joka on köyhien amerikkalaislasten puolella antaen heille rahaa koulunkäyntiin. Vuonna 2010 järjestö keräsi lähes viisi miljoonaa dollaria.

Jerry Seinfeld

Jerry Seinfeld on kuuluisa koomikko, mutta rahasta hän ei vitsaile: viihdetaiteilija lahjoittaa Seinfeld Family -järjestönsä kautta vähempiosaisille noin 4,5 miljoonaa dollaria vuosittain. Yli puolet summasta tulee hänen omasta taskustaan.

Larry King

Vuonna 1933 syntynyt Larry King juonsi nimeään kantavaa, julkkiksia vilisevää talk show'ta 25 vuotta. Ohjelma päättyi viime vuoden lopussa, mutta Kingin työ hyväntekeväisyydessä jatkuu. Mies perusti Larry Kind Cardiac Foundationin vuonna 1987 kärsittyään itse ensin sydänongelmista.

Järjestö maksaa sairaaloille köyhien sydänpotilaiden hoidosta. Viime vuonna rahaa liikkui lähes kaksi miljoonaa dollaria.

Barbra Streisand

Niin valkokankailla kuin konserttisaleissakin esiintymisellään valloittanut supertähti lahjoitti vuonna 2008 losangelesilaiselle sydänsairaiden naisten järjestölle viisi miljoonaa dollaria – omasta kukkarostaan. Viime vuonna Barbra Streisand uusi saman tempun 1,7 miljoonalla dollarilla hyväntekeväisyysjärjestönsä kautta.

David Letterman

Jo neljäs televisiopersoona tällä listalla, David Letterman, on monien muiden julkkisten tapaan myös perustanut oman hyväntekeväisyysjärjestönsä. American Foundation for Courtesy and Grooming lahjoittaa vuosittain miljoona dollaria erilaisille ei-kaupallisille järjestöille.

Lähde: www.xianet.net

Lue myös:

    Uusimmat