Näistä maista suomalaisten ulkomaalaiset puolisot tulevat

Tilastokeskus on listannut, kuinka paljon suomalaisilla on ulkomaalaisia puolisoita sekä mistä maista he tulevat.

Suomen perheistä 4,4 prosenttia eli 64 800 perhettä on sellaisia, jossa vähintään toinen puoliso tai ainoa vanhempi on ulkomaiden kansalainen.

Yleisin yhdistelmä 1990-luvun alussa oli Suomen kansalainen vaimona ja ulkomaan kansalainen miehenä. 2000-luvulla yleisimpiä ovat olleet perheet, joissa mies on Suomen ja vaimo ulkomaan kansalainen.

Vuonna 2010 Suomessa syntyneillä naisilla oli 28 400 ja miehillä 32 700 ulkomailla syntynyttä puolisoa. Puolisot ovat lähtöisin eri maista.

Miesten ulkomaalaiset puolisot tulevat lähinnä naapurimaista, eniten entisestä Neuvostoliitosta, Venäjältä tai Virosta. Toiseksi eniten on Ruotsissa ja kolmanneksi eniten Thaimaassa syntyneitä puolisoita. Thaimaalaisten puolisoiden määrä on kasvanut hiukan.

Seuraavana tulevat Saksa, Kiina, Filippiinit, Yhdysvallat, Puola ja Britannia.

Naisten ulkomailla syntyneistä puolisoista suurin osa on Ruotsista. Toiseksi eniten naisilla on puolisoita, jotka ovat syntyneet entisessä Neuvostoliitossa, Venäjällä tai Virossa. Heidän määränsä on kasvanut hiukan.

Seuraavaksi useimmin ulkomailla syntyneet puolisot ovat Britanniasta, Saksasta, Turkista ja Yhdysvalloista.

Lähde: Tilastokeskus

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat