Mainos

Nainen synnytti oman lapsenlapsensa: Näin tapahtui myös Suomessa

Lapsettomuudesta kärsivien pariskuntien toiveet saattavat hyvinkin käydä toteen sijaissynnyttäjien ansiosta. Discovery Communications -mediayhtiön TLC-sivusto listasi erikoisia tarinoita kohdunvuokrauksesta.

Tina Cade ja suomalainen Marja

Vuonna 2004 Tina Cade synnytti oman lapsenlapsensa. 55-vuotias virginialaisnainen yllätti kaikki – jopa itsensä – ehdottaessaan ryhtyvänsä sijaissynnyttäjäksi tyttärelleen, joka oli yrittänyt lasta neljä vuotta.

Koeputkihedelmöityksen johdosta Tina sai pian kuulla odottavansa kolmosia. Onnistuneen synnytyksen jälkeen Tina perusti säätiön, joka auttaa muita perheitä käsittelemään lapsettomuutta.

ET-lehdessä 1/2012 kerrotaan vastaavanlainen suomalainen tarina. Jaana sai 16-vuotiaana tietää, että hänellä on kohdun synnynnäinen kehityshäiriö, eikä hän voi tulla raskaaksi. Jo tuolloin Marja-äiti lupasi ryhtyä hänelle sijaissynnyttäjäksi.

Muutaman vuoden päästä ryhdyttiin tuumasta toimeen. Jaanan ja hänen miehensä Mikon omista sukusoluista hedelmöitetty alkio siirrettiin Marjan kohtuun kasvamaan. Raskaus sujui erittäin hyvin, ja Jaana seurasi oman lapsensa kasvua innokkaasti.

Helpon synnytyksen jälkeen vauva siirrettiin Jaanan ja Mikon hoiviin. Lapsi ei itse vielä tiedä tulleensa isoäitinsä mahasta. Luultavasti hänelle kerrotaan sitten, kun hän on selvillä sukupuoliasioista.

Marja pohtii suhdettaan lapsenlapseensa näin: "Meillä on normaali mummi-lapsenlapsisuhde, komentelenkin Ninniä kuin kuka tahansa mummi. Jaanan kanssa hyvin harvoin puhutaan menneistä, mutta synnytyksen jälkeen olin aivan hirveän onnellinen, että olin pystynyt auttamaan Jaanaa ja Mikkoa lapsen saamisessa".

Teresa Anderson

Teresa Anderson tiesi ryhtyvänsä vakavaan hankkeeseen lupautuessaan sijaissynnyttäjäksi Luisa Gonzalezille ja Enrique Morenolle. Ei ole helppoa kantaa lasta yhdeksän kuukautta ja luovuttaa se pois, vaikka kuinka olisi henkisesti valmistautunut.

Kenelläkään ei ollut aavistusta, kuinka riskialttiiksi tämä raskaus kääntyi. Kävi ilmi, että Anderson odotti vitosia. Huhtikuussa 2005 hän synnytti viisi poikaa. Kaikki meni hyvin, ja kaiken lisäksi Anderson kieltäytyi ottamasta vastaan yli 10 000 euron suuruista palkkiotaan. Hän ajatteli, että tuoreet vanhemmat tarvitsevat rahaa enemmän kuin hän.

Mary Beth Whitehead

Vuonna 1986 Mary Beth Whitehead allekirjoitti sopimuksen, jossa hän lupautuu kantamaan William ja Elizabeth Sternin lasta. Hänen munasolunsa hedelmöitettiin Williamin spermalla.

Synnytettyään tytön hän kuitenkin kieltäytyi luovuttamasta vauvaa pariskunnalle ja karkasi osavaltiosta. Pitkän oikeudenkäynnin jälkeen Whiteheadin oikeus vanhemmuuteen kumottiin ja Elizabeth adoptoi lapsen.

Vuotta myöhemmin adoptio mitätöitiin ja Whitehead sai tapaamisoikeuden. Whiteheadin oikeus vanhemmuuteen loppui laillisia teitä, kun Vauva M eli Melissa Stern täytti 18 vuotta.

Jennifer Rutansky

Lokakuussa 2005 Jennifer Rutanskysta tuli ensimmäinen syöpäpotilas, joka sai lapsen sijaissynnyttäjän avulla.

Kahdeksan vuotta aiemmin floridalainen sinkku sairasti Hodgkinin tautia. Hän jäädytti 13 munasoluaan ennen kemoterapian alkamista.

Myöhemmin munasolut hedelmöitettiin Jenniferin miehen siittiöillä. Pariskunta päätti käyttää sijaissynnyttäjää, koska Jenniferin kohtu oli vahingoittunut sädehoidossa. Poika syntyi vain vähän sen jälkeen, kun pari oli adoptoinut tyttölapsen.

Valitettavasti Jennifer menehtyi syöpään viisi vuotta myöhemmin.

Liz Stringer

Useiden sijaissynnyttäjien mielestä kokemus on fyysisesti ja henkisesti niin raskas, etteivät he ryhdy urakkaan enää uudestaan. Kahden lapsen yksinhuoltaja Liz Stringer sen sijaan on vuokrannut kohtunsa kuusi kertaa.

Ollessaan 20-vuotias Liz vannoi kokeilevansa sijaissynnytystä, kun hänen läheinen ystävänsä menetti mahdollisuuden saada lapsia kohdunkaulansyövän seurauksena.

Ensimmäisen kerran hän vuokrasi kohtunsa vuonna 1997 parille, joka oli yrittänyt saada lasta 20 vuotta. Kuudennen vuokralapsen hän synnytti pari vuotta sitten 47-vuotiaana.

Liz ei ole ottanut kertaakaan vastaan palkkiota avustaan. Hänelle riittää, kun hän näkee vanhempien suunnattoman ilon.

Lähde: www.tlc.discovery.com, ET-lehti 1/2012

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.