Nainen, päästä irti tästä roolista: Mies haluaa naisen, ei äitiydelle eläjää

Himoitse, leiki ja rakasta -kirjan kirjoittanut Suvi Tirkkonen kertoo omat vinkkinsä hiipuneen parisuhteen parantamiseen.

1. Unohda omien vanhempiesi antama malli

Suomessa elinkeinorakenteen muutos on ollut nopeinta Euroopassa. Se, mikä Ranskassa on vienyt 100 vuotta, on tapahtunut Suomessa 30 vuodessa. Kävin juuri Ranskassa ja asuin siellä 1400-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Suomessa siihen aikaan nukuttiin kuusen alla. Se antaa hieman perspektiiviä asioihin.

Itseäni helpotti, kun lakkasin ihmettelemästä, miksi suhde ei toimi, vaikka olemme kuten omat vanhempamme. Meidän vanhempamme ovat ensimmäistä kaupunkeihin muuttanutta sukupolvea. He ovat arvoiltaan ja asenteiltaan vielä täysin maalaisia. Se ei toimi enää nykyaikana, kuten ei toimi enää entisenlainen lastenkasvatuskaan.

Ennen tavoitteena oli kasvattaa äärimmäisen kuuliaisia lapsia, mutta nykyään lasten täytyy olla ryhmätyökykyisiä ja osata avata suunsa ja esittää ideoita. Meidän sukupolvemme on se, jonka on nyt kärsittävä ja keksittävä uudet keinot toimia. Emme voi ottaa mallia vanhemmistamme.

2. Älä ole suorittaja-äiti

Emännän rooli on suomalaisissa naisissa todella tiukassa. Olen huolestunut siitä, sillä olen saanut palautetta jo kovin nuorilta naisilta, jotka ovat juuri näitä kaiken osaavia, kaiken suorittavia ja kaiken hallitsevia emäntiä.

Agraariyhteiskunnassa laiska vaimo tai mies on merkinnyt köyhyyttä ja suorittaminen on nähty hyvänä asenteena. Edelleen, kun kaksi ihmistä kohtaa, alkavat he pian puhua siitä, mitä he ovat tehneet ja mitä eivät ole vielä ehtineet tehdä. Miksi turhaan nostattaa omaa arvoaan tekemisillään tai syyllistää itseään tekemättä jättämisillään, luovuin siitä itse kokonaan.

Äidin rooli on Suomessa huomattavan ylikorostunut. Nykyään lapsi on projekti ja äiti valmentaja. Parisuhteessa mies ei kuitenkaan kaipaa äitiä vaan naista. Kun pari, jolla on lapsia, yrittää olla kahden kesken, silloin on kohdattava miehenä ja naisena.

Äitiys on yhteiskunnallinen rooli. Kun lapset muuttavat pois kotoa, status toki säilyy, mutta ei aktiivisesti. Jos äidin roolista ei ole valmis luopumaan, ja pariskunta kutsuu toisiaan nimityksillä isä ja äiti, ei ole ihmekään, ettei intohimoa ole.

3. Älä ole kärsivä äiti

Äidin rooliin liittyy meillä vahvasti myös kaiken kärsivä äiti. Jos äiti haluaa itselleen jotain, sitä pidetään itsekkäänä. Itseä varten tehdyt asiat pitää jotenkin ansaita, ja puhutaan, että nyt olet tehnyt niin paljon, että ansaitset hemmottelun. Se ei ole arkipäivää, että ottaisi aikaa itselle.

Aloin itse ajatella, että se, mikä on hyväksi minulle, on hyväksi myös miehelleni ja lapsilleni. Mies ja lapset eivät ala voida pahoin siitä, mikä äidille tekee hyvää.

4. Seiso omilla jaloillasi

Parisuhteessa ihmisen kasvu pitäisi sallia. On hyväksyttävä, että ihminen saa uusia piirteitä ja kokemuksia iän mukana, vaikka peruspersoona ei muutukaan. Jokaisen on seistävä omilla jaloillaan, toiseen ei pidä ripustautua ja takertua.

Agraariyhteiskunnassa molemmat tarvitsivat toisiaan todella paljon, mutta nykyään tilanne on muuttunut. On paljon helpompi pitää ihmisestä, jolla on omakin elämä kuin sellaisesta, jonka puolesta pitäisi elää.

5. Iloitse

Parisuhde on ensin intohimoinen, mutta sitten intohimo laantuu. Näin aina puhutaan, aivan kuin se olisi itsestäänselvyys. Intohimo voi tosiaan laimentua ajan kuluessa, mutta sen ei tarvitse tapahtua automaattisesti. Ja vaikka intohimo laantuisikin, ilon ei pidä kadota mihinkään.

Usein suomalaisilla on vähän kyyninen asenne, kuinka monta sananlaskua meillä onkaan tyhjännauramisesta? Mutta ilo on tärkeää, se, että osaa pysähtyä ja nauttia ympärillä olevista asioista.

Studio55.fi/Tuuli Lindgren

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat