Kanadalainen toimittaja Olivia Ward on listannut maat, joissa naisten on kamalinta elää. Niissä tytöiltä evätään koulunkäynti ja naisilta mahdollisuus perheen elättämiseen.
Vaikka nykypäivän naista ajatellaan terveenä, kauneutta hehkuvana, itsevarmana ja vauraana, niin miljoonat naiset maailmassa eivät koskaan koe näitä asioita.
Afganistanissa nainenelää keskimäärin vain 45-vuotiaaksi, vuoden vähemmän kuin afganistanilainen mies. Kolme vuosikymmentä kestäneen sodan ja uskontoon kohdistuvan sorron jälkeen valtava määrä maan naisista on lukutaidottomia.
Perheväkivalta on yleistä, ja yli miljoona leskeä elää kaduilla, usein pakotettuina prostituutioon. Afganistan on ainoa maa, jossa naisten itsemurhaluvut ovat korkeammat kuin miehillä.
Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa sodankäynnin aseena käytettävät raiskaukset ovat niin julmia ja järjestelmällisiä, että YK: n tutkijat ovat kutsuneet niitä ennennäkemättömiksi. Monet uhrit kuolevat, toiset jäävät HIV-tartunnan saaneina huolehtimaan yksin lapsistaan. Ruoan ja veden etsiminen altistavat naisia yhä enemmän väkivallalle. Ilman rahaa, kyytiä tai yhteyksiä heillä ei ole mahdollisuutta paeta.
Koulu voi olla ilmainen, mutta koulumatka liian turvaton
Irakin lukutaitoisten määrä oli kerran korkein arabimaissa, nyt se on alhaisimpia. Perheet eivät laita tyttäriään kouluun, koska pelkäävät altistavansa heidät sieppauksille ja raiskauksille. Naiset, jotka ennen kävivät töissä, jäävät nyt kotiin. Samaan aikaan yli miljoonaa naista on joutunut lähtemään kodeistaan, ja miljoonat muut eivät pysty ansaitsemaan tarpeeksi syödäkseen.
Nepalissa varhainen avioliitto ja synnytykset näännyttävät maan aliravittuja naisia. Yksi 24 naisesta kuolee raskauteen tai synnytykseen. Tyttäret, jotka eivät ole naimisissa, saatetaan myydä ihmiskauppiaille ennen kuin he saavuttavat teini-iän. Sisällissota hallituksen ja maolaisten kapinallisten välillä on pakottanut maaseudun naisia sissiryhmiin.
Vaikka Sudanin naisten asema on parantunut uudistetun lainsäädännön myötä, Länsi-Sudanissa elävien ahdinko on pahentunut. Sieppaukset, raiskaukset ja pakkosiirrot ovat tuhonneet yli miljoonan naisen elämän vuodesta 2003 alkaen. Väkivallan uhreiksi joutuneiden naisten on lähes mahdotonta saada oikeutta.
Myös näissä maissa naisten asema on heikko
Mali on yksi maailman köyhimmistä maista. Siellä naiset kärsivät sukupuolielinten silpomisesta, ja moni pakotetaan aikaisin avioliittoon.
Heimojen raja-alueilla Pakistanissa naisia joukkoraiskataan rangaistuksena miesten tekemistä rikoksista. Kunniamurhat ovat levinneet laajalti, ja uskonnollisten ääriliikkeiden uusia kohteita ovat naispoliitikot, ihmisoikeustyöntekijät ja lakimiehet.
Öljyn rikastuttamassa Saudi-Arabiassa naisia kohdellaan kuin elinikäisiä huollettavia, miespuolisten sukulaisten holhouksen alaisina. Naisilta on evätty autolla ajaminen ja miesten seurassa esiintyminen julkisesti.
Somalian pääkaupungissa Mogadishussa häijy sisällissota uhkaa naisia, jotka olivat ennen perheen tukipilareita. Naiset altistuvat rikkoutuneessa yhteiskunnassa päivittäin raiskauksille, huonon terveydenhuollon vuoksi vaarallisille raskauksille sekä aseistettujen joukkojen hyökkäyksille.
Morsiamen polttamista on harjoitettu Intiassa, Pakistanissa ja Bangladeshissa. Polttamista käytetään usein siksi, että mies tai hänen perheensä on tyytymätön vaimonsa myötäjäisiin. Vaimon keholle kaadetaan palavaa nestettä ja hänet jätetään palamaan elävältä. Myötäjäisillä tarkoitetaan kaikkea rahaa ja arvokkaita esineitä, jotka morsiamen perhe antaa sulhasen perheelle vastineeksi tyttärensä avioliitosta. Jos appivanhemmat ovat tyytymättömiä myötäjäisiin, he voivat pyytää lisää. Jos morsiamen perhe kieltäytyy maksamasta, morsian on se joka kärsii.
Maailmalla harjoitetaan myös lukuisia muita naisen asemaa sortavia tapoja kuten morsiamen sieppauksia, silpomista ja kunniamurhia.
Lähteet: www.thestar.com, http://azweird.com
Uusimmat
-
16:17
Poliisi etsii: Missä on jo viikkoja kateissa ollut 18-vuotias?
-
16:14
Näin irtisanottu emeritusprofessori selittää Venäjä-yhteistyötään "Tämä on vakava asia"
-
16:13
Poliisi tutkii nyt myös kansanedustaja Vornaseen kohdistunutta uhkausta
-
16:11
Kunnan työntekijä erehdytettiin maksamaan 55 000 euroa huijareille – poliisi varoittaa erilaisten huijausten aallosta
-
16:06
Kiinteistön purkutöissä havaittiin pieni määrä säteilyä Helsingissä – pelastuslaitos tarkasti tilanteen
-
16:01
Norjan lohen himolla karut seuraukset: Perinneherkku vaarassa
-
15:59
Video hämmentää: Kiinalaiseläintarhassa esitteillä väärennettyjä pandoja
-
15:56
Leijoniin murtautunut Oliver Kapanen unelmakaudestaan: "MM-kisat ei ihan alkukauden tavoitteissa"
-
15:43
Konsta Helenius jäi ulkopuolelle – näin Jukka Jalonen avasi Leijonien suunnitelmia MM-avauksen alla
-
15:40
Tältä näyttää Kiekko-Espoon liigajoukkue – johtoportaassa tapahtuu muutos
-
15:28
Käärijä kommentoi esiintymistään Euroviisujen toisessa semifinaalissa hulvattomalla kuittauksella: "Voisinko voittaa tänä vuonna jotain?"
-
15:21
Invataksin kuljettaja raiskasi kehitysvammaisen asiakkaan – jo kolmas seksuaalirikostuomio
-
15:21
Pelttari kommentoi tutkintaa: "Monimutkainen kokonaisuus, jonka yksityiskohtien julkaiseminen vaarantaisi Suomen turvallisuuden"
-
15:09
Venäjä valloitti taas kaksi uutta kylää – Käihkö: "Ukraina on hätää kärsimässä"
-
15:06
Suomen euroviisuesitys noteerattiin kansainvälisissä lehdissä: "Simpsonien ja Austin Powersin väliltä"
-
14:51
Poliisilta uutta tietoa Viertolan sankariopettajan päättäväisestä toiminnasta – saattoi pelastaa henkiä
-
14:44
Näin toimii virkarikoksista epäilty Suomen tiedustelu – peitetoimintaa, tietolähteitä, avattuja sähköposteja...
-
14:35
Ukrainaan uusi laki: Osa vangeista kelpaa rintamalle
-
14:28
15-vuotiasta ammuttiin päähän uudenvuodenaattona, ampujalle 10 vuoden tuomio – näin illan tapahtumat etenivät
-
14:23
Halla-aho: Pelttari voi jatkaa normaalisti tehtävässään eduskunnan pääsihteerinä
-
Lataa lisää