Studio55.fi

Näin pudotat painoa terveellisesti kahden kilon viikkotahdilla

Jos haluat nopeasti kiloista eroon, laihduta syömällä, älä nälkäkuurilla.

Yleinen suositus painonpudotuksen tahdille on puolesta kilosta kiloon viikossa. Lääkäri Antti Heikkilä sanoo, että kahden kilon viikkovauhtikin on vielä turvallista, jos tiputtaa painoa ruokavaliolla eikä esimerkiksi pussikeitoilla.

– Lihavuus on aineenvaihdunnan häiriötila, ja vähähiilihydraattisella ruokavaliolla elimistö palaa normaalitilaan. Kun syödään proteeinipitoista ruokaa, elimistöstä palaa rasva, eivätkä lihakset, jolloin painoa voi pudottaa kaksikin kiloa viikossa.

Kalorisuositukset eivät päde kaikille

Heikkilä ei suosittele tiettyä kalorimäärää päivittäin, koska ihmisten aineenvaihdunnat ovat erilaisia. Toiset voivat oikeasti syödä enemmän kuin toiset, mutta eivät liho samaa tahtia. Kaloreiden tarve on yksilöllinen.

– Aineenvaihdunnassa on huomattavia eroja. Kaloriajattelulla syyllistetään niitä, jotka lihovat helposti.

Hänen mukaansa painonpudotuksessa paljon tärkeämpää on se, mitä syö, ei kuinka paljon.

– Proteiinit ja rasvat ovat solujen rakennusaineita. Hiilihydraatit eivät rakenna mitään vaan toimivat polttoaineena.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

Sisältää tuotesijoittelua

Osa tämän sivuston sisällöstä on toteutettu yhteistyössä mainostajien kanssa.

Sulje