Mainos

Näin moni suomalainen viettää tipatonta tammikuuta – muut maat jäljessä

Joka viides alkoholia käyttävä suomalainen laittaa korkin kiinni vuoden ensimmäisen kuukauden ajaksi, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry arvioi. Muualla maailmassa ”Drynuary” ei uppoa ihan niin hyvin.

Pikkujouluja, glögi-iltoja, joulunviettoa ja kuohuvaa vuodenvaihdetta seuraa Suomessa tipaton tammikuu. Vaikka pitkiä pyhiä vietetään usein samanlaisissa kosteissa merkeissä ympäri maailmaa, muualla tipaton ei ole muodostunut samanlaiseksi perinteeksi kuin Suomessa. 

Suomalaisia kuvaillaan tipattoman vieton edelläkävijöiksi: täällä alkoholittoman kuukauden hyödyt tiedostetaan, ja vuosi halutaan aloittaa haastamalla itsensä terveellisempään elämään.

Tipaton tammikuu ei ole Ruotsissakaan vieras käsite. Tammikuu on ”vit månad”, ja silloin Systembolagetin myynti on selvästi pienempää kuin muina kuukausina.

Virossa on vietetty Sober Septemberia, raitista syyskuuta, vuodesta 2004. Viime vuonna Virossa vietettiin myös tipatonta tammikuuta, mutta perinne on vasta aluillaan.

Englanninkielisissä maissa tipaton kulkee nimellä ”Janopause” tai ”Drynuary”, mutta kyseessä on vielä enemmän kampanjatapa kuin perinne. Ranskalaisten intoa tipattomaan kuvastaa hyvin se, että siihen viitataan englanniksi ”dry january”. 

Suomalaisten menestys urheilulajeissa tai vaikka Euroviisuissa ei aina ole kovin mairittelevaa, mutta tammikuussa voimme ylpeillä sillä, että olemme parhaiten sisäistäneet tipattoman tammikuun perinteen.

Lähde: Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.