Näin lisäät elinvuosiasi vaikka vielä 85-vuotiaana!

Elinvuosiaan voi lisätä vaikka 85-vuotiaana 1:30

Geriatrian professori Jaakko Valvanne kertoi Studio55.fi-lähetyksessä, että ruotsalaistutkimuksen perusteella elintapojen muuttamisesta on hyötyä vanhemmallakin iällä.

– Jos ihminen, joka ei ole ollut niin aktiivinen, vaikka vielä 85-vuotiaanakin muuttaa elintapojansa ja toimintatapojansa, niin hän voi saada lisää elinvuosia. 85-vuotiaana voi saada vielä pari–kolme vuotta, ja 70-vuotiaana voi tulla se viisi–kuusi vuotta, Jaakko Valvanne kertoi lähetyksessä.

Valvanne perustaa väitteensä ruotsalaistutkimukseen, jossa seurattiin yli 70-vuotiaita ihmisiä 18 vuoden ajan. Tarkastelussa oli erityisesti sosiaalinen aktiivisuus, jolla tarkoitetaan esimerkiksi puutarhanhoitoa, vapaaehtoistoimintaa tai muita aktiviteetteja. Kaikenlaisesta sosiaalisesta aktiivisuudesta oli hyötyä.

– Se voi olla vaikka kalastusta, metsästystä, äijäjumpassa käymistä tai marttailua, Valvanne sanoi.

– Sen lisäksi kannattaa jättää istuminen ja harrastaa seisomista.

Lue myös:

    Uusimmat