Mainos

Muistatko vielä tämän suositun aikuisten jouluohjelman?

The Joulukalenteri oli paitsi lasten, myös aikuisten suosikki. Sen ohjannut Jukka Virtanen tietää, että ohjelmalla on edelleen uskollisia faneja.

Alkuperäinen The Joulukalenteri on kolmen tanskalaisen muusikon aikaansaannos. Jukka Virtasen tekemä suomennos perustuu ohjelman norjalaiseen versioon.

– Ohjelma on ollut hitti joka maassa. Sillä on edelleen omat faninsa, jotka katsovat sen joka joulu uudestaan. Varsinkin lapset olivat sarjaan ihan hulluina, Virtanen kertoo.

Käsikirjoituksen suomentamisen ja ohjaamisen lisäksi Virtanen näytteli itse ohjelmassa Iki-Iäkkään roolia. Muissa rooleissa olivat Seppo Korjus, Kari Lehtomäki ja Raimo Smedberg.

– Roolijako oli juuri sellainen, millaiseksi sen alun perin ajattelinkin. Olimme vanhoja kavereita jo vuodelta 1972 ja soittaneet yhdessä muun muassa Seitsemää seinähullua veljestä -yhtyeessä.

"Hullu tarina"

Ohjelmaa kuvattiin sekä Tanskassa että Suomessa.

– Vietimme seitsemän viikkoa Tanskassa Århusin lähellä järven rannalla sijaitsevassa studiossa. Ohjasin näyttelijöitä tv-autosta, Virtanen sanoo.

Ensin kuvattiin perhekohtaukset, sitten tonttuilut.

– Lumikohtaukset taltioimme Levillä. Parasta jaksoa en osaa nimetä, sillä The Joulukalenteri oli kokonaisuudessaan hyvä ja hullu tarina!

Studio55.fi/Piia Simola

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.