Mainos

Muistatko? Nämä ohjelmat ovat viihdyttäneet suomalaisia vuosikymmenien aikana

Aarre Elo on yksi suomalaisen viihteen keskushahmoista. Hän kertoo 60 vuoden kokemuksella näkemyksensä siitä, mitkä ovat olleet merkittäviä käännekohtia suomalaisen viihteen historiassa.

Radion kulta-aika

– Sotien jälkeen viihtymisen tarve oli erittäin voimakasta, Aarre Elo sanoo.

Viihteen tekemiseen ryhdyttiinkin panostamaan toden teolla. Ennen television aikakautta radion viihdeohjelmat olivat merkittäviä.

Elo mainitsee radioviihteen tekijöistä Aune Ala-Tuuhosen ja Antero Alpolan, jotka esimerkiksi kirjoittivat yhdessä suosittua Kankkulan kaivolla -kuunnelmaa.

Pertti "Spede" Pasanen teki muun muassa Ruljanssiriihi-ohjelmaa, jossa esiintyivät 1950-luvun suuret huumorimiehet. Ruljanssiriihen tunnetuin hahmo oli Leo Jokelan esittämä papukaija G. Pula-aho.

Televisioviihde

Radioviihteen tyyli heijastui myös televisioviihteeseen.

– Kun televisioviihde alkoi, yksi merkittävin ohjelma oli TarvajärvenPalapeli. Se oli suosittu ja viihdyttävä ohjelma, Elo muistaa.

Elo itse aloitti työskentelyn televisio-ohjelmien parissa Yleisradiossa vuonna 1962. Hän perusti työkavereidensa Jukka Virtasen ja Matti Kuuslan kanssa VEK-ryhmän, jonka tunnetuin ohjelma lienee Lumilinna-komedia. Lumilinna palkittiin vuonna 1965 Montreux'n kansainvälisillä televisiofestivaaleilla parhaana viihdeohjelmana.

– Siinä ajassa meidän tekemämme ohjelmat olivat uraauurtavia, Elo toteaa.

Keskusteluohjelmat

– Kun talk show'n aikakausi alkoi, starttasin Jatkoaika-ohjelman. Silloin VEK päättyi, Elo muistelee.

Elo toimi yhtenä juontajana Jatkoajassa, joka oli ajankohtaisiin asioihin puuttuva keskusteluohjelma. Sitä esitettiin 1960-luvun lopussa Yleisradion TV1-kanavalla joka toisen lauantai-illan viimeisenä ohjelmana.

Jatkoajassa nähtiin väittelyitä, sketsiviihdettä, juoruja ja politiikkaa. Vieraina oli tunnettuja julkisuuden henkilöitä.

Sketsisarjat

Viihde eli voimakasta buumia 1980–90-luvuilla, jolloin syntyi erilaisia sketsisarjoja. Yleisradiolla esitettiin musiikkipitoista Velipuolikuu-sarjaa, ja MTV3-kanavalla hauskuuttivat Pulttibois-ohjelman hahmot ja hokemat.

Tuona aikana näyttelijät alkoivat aktiivisesti osallistua ohjelman käsikirjoittamiseen ja ohjaamiseen.

– Televisiokenttä panosti viihteeseen, koska sitä oli helppo markkinoida ja myydä, Elo arvelee.

Tosi-tv

Tämän hetken muoti-ilmiö ovat erilaiset tositelevisio-ohjelmat, joissa koulutettujen näyttelijöiden sijasta esiintyvät tavalliset ihmiset.

– En tiedä, osaanko pitää niitä merkittävinä. Henkilökohtaisesti en ole syttynyt niihin, Elo tunnustaa.

Hän toteaa, että tämän päivän ohjelmatarjonnassa määrä on korvannut laadun.

Studio55.fi/Anette Lehmusruusu

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.