MTV3:n uusi uutisankkuri: Toimittajan tärkein ominaisuus on uteliaisuus

Visailuohjelma Uutisvuodon pitkäaikaisena juontajana viihdyttänyt Peter Nyman on siirtymässä uuteen pestiin ja aloittaa elokuussa MTV3:n uutisankkurina. Mies kertoo, että uteliaisuus ja tiedonnälkä johtivat hänet toimittajan uralle.

Maikkarin uutena uutisankkurina aloittava Nyman kertoo, ettei vielä tiedä, kuka on hänen juontajaparinsa uutisissa.

– Luulen, että jonkinlaista yhdistelmää iän mukaan kokeillaan. Tarkka rooli uutistoimituksessa tulee selviämään vasta elokuussa.

– Uutisankkurin tärkein tehtävä on pysyä kartalla kaikesta, mitä uutistoimituksessa tapahtuu. Lisäksi täytyy pystyä päivittämään tilannetta ja ennenkaikkea päivittämään itseään, Nyman pohdiskelee.

Nyman on saanut perinteisen toimittajan koulutuksen, ja hänen uransa alkoi lehtijournalistina. Radiosta mies napattiin Maikkarin Mediapeli-väittelyohjelman juontajaksi ja ura televisiossa lähti käyntiin.

– Se, miksi tälle tielle olen lähtenyt, on uteliaisuus ja tiedonnälkä. Haluan olla selvillä asioista mahdollisimman hyvin ja kerätä koko ajan lisää tietoa.

– Uteliaisuus on myös toimittajan tärkein ominaisuus, Nyman muistuttaa.

"Ei uraa koomikkona"

Kevyt viihteellinen visailuohjelma Uutisvuoto, jossa on keskitytty ajankohtaisiin aiheisiin ja ilmiöihin, poikkeaa Nymanin uudesta pestistä jonkin verran.

– Käsikirjoituksesta huolimatta kevyt viihdeohjelma antaa enemmän tilaa elää ja huumoria voi käyttää hyväkseen.

Stand up -koomikkona Nymania ei kuitenkaan tulevaisuudessa tulla näkemään.

– En silti koe stand upia omaksi jutukseni. Vaatii aikamoista taitoa, että on oikeasti hauska, enkä usko, että se on ihan joka pojan tai tytön juttu, Nyman miettii.

Studio55/Jonna Jauhiainen

Lue myös:

    Uusimmat