Mitä tapahtuu ennustaessa? Selvänäkijä kertoo

Selvänäkijä Kaia tekee työtään henkimaailman avulla. Hän näkee asioita väreinä, sanoina ja kuvina.

Kun selvänäkijänä toimiva Kaia saa puhelun asiakkaalta, hän kysyy ensimmäiseksi soittajan etunimen ja iän.

– Tämä toistuu aina, vaikka asiakas olisi soittanut viimeksi edellispäivänä, sillä siten pääsen hänen energiakenttäänsä. Jos sama ihminen soittaa useasti, henkimaailma avaa hänen kirjansa joka kerta nopeammin, Kaia sanoo.

Kaia kertoo, että joillakin asiakkailla on hyvä energiakenttä: heidän asioitaan pääsee katsomaan hyvin nopeasti.

– Mutta ei se tarkoita, että ihminen on paha, jos aikaa joutuu käyttämään enemmän. Vain kolmesti olen joutunut sanomaan saman tien, etten yksinkertaisesti pääse asiakkaan energiakenttään. Tällaiset ihmiset eivät ole kertoneet esimerkiksi etunimeään tai ikäänsä.

Yhteyttä ottavat haluavat tietää menneisyydestään ja tulevaisuudestaan.

– En tee mitään ratkaisuja asiakkaan puolesta. Koska ihminen elää itse päätöstensä kanssa, hänen on myös tehtävä ne itse.

"Henkimaailmasta puuttuvat ajan määreet"

Kun Kaia on päässyt ihmisen energiakenttään, hän pyytää henkimaailmaa näyttämään asiat ja selittää ne asiakkaalle.

– Asiakkaat ja heidän auransa näytetään väreinä. Esimerkiksi onnellisuus ryöppyää vaaleanpunaisena ja oranssinkeltaisena, tasapainoinen energia puolestaan kirkkaanvihreänä sydämen kohdalla, Kaia sanoo.

– Ihmisen tasapainoisuus näkyy vaakakuppina: jos kuppi ei keinu, asiat ovat kunnossa.

Kaia saattaa nähdä myös konkreettisesti sanoja tai kuvia.

– Henkimaailmasta puuttuvat rahayksiköt, ajan määreet, kalenterit ja kilometrit. Lukuja annetaan ja aikaa näytetään esimerkiksi vuodenaikoina. Jos jotakuta kiinnostaa vaikka arpajaisvoitto, se näytetään vain erikokoisina rahaläjinä, ei tarkkoina yksikköinä, Kaia selittää.

Ei jätä kertomatta

Kaia ei ole koskaan jättänyt kertomatta näkemiään asioita.

– Minuthan on laitettu tähän työhön auttamaan ihmisiä. Monet soittavat puolen vuodenkin päästä kiittääkseen hyvistä neuvoista tai kertoakseen, että asiat menivät juuri niin kuin ennustin, Kaia sanoo.

– Jos ihmiselle annetaan jokin ennustus, sen toteutumiseen ei voi enää itse vaikuttaa.

Mistä sitten tunnistaa pätevän ennustajan?

– Meitä on moneen junaan, ja vielä asemallekin – kuka ne kriteerit asettaa? Toistakymmentä vuotta tätä työtä tehneenä voin kuitenkin sanoa, että samat asiakkaat soittavat minulle edelleen. Ehkä asiakassuhteiden kestävyys onkin sopiva mittari, Kaia miettii.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat