Mainos

Mitä designpääkaupunkivuotena on rakennettu? Johtaja vastaa

Helsingin designpääkaupunkivuoden johtaja Pekka Timonen kertoo, mitä kaupungissa on käytännössä rakennettu vuoden puitteissa.

– Varsinaista rakentamista on designpääkaupungissa vähän. Se johtuu siitä, että valmisteluaikaa vuoteen oli vain kaksi vuotta, Pekka Timonen sanoo.

Timonen myös huomauttaa, että monet aikaansaannokset ilmestyvät vasta myöhemmin.

– Tärkeintä on vauhdittaa muutosta ja kannustaa ihmislähtöiseen suunnitteluun. Se näkyy vasta ajan kanssa.

Kappeli mieleenpainuva

Yksi mieleenpainuvimmista muotoiluvuoden rakennuksista on Timosen mielestä ollut Kampin Hiljaisuuden kappeli.

– Siinä tehtiin paitsi rakennus, myös uudenlainen palvelumalli. Uutta suomalaista arkkitehtisukupolvea edustavan K2S:n luomuksesta tuli huikean suosittu, Timonen sanoo.

Niin ikään Kampissa on pystytetty hieman tavallisesta poikkeavia bussipysäkkejä. Uusia roskiksia on tulossa ympäri kaupunkia.

Kohtauspisteitä

Erilaisia kohtauspisteitä on rakennettu Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Lahteen.

– Kesällä Helsingissä Design- ja Arkkitehtuurimuseoiden välissä toimi normaalin parkkipaikan tilalla paviljonki, joka oli avoimen toiminnan kaupunkitila. Tapahtumapisteessä kävi kesän aikana noin 80 000 ihmistä.

– Muotoiluvuoteen osallistuvassa Lahdessa vanha huoltoasema muutettiin Muotohuoltamoksi, jossa on järjestetty erilaisia näyttelyjä ja tilaisuuksia. Vantaan Tikkurilassa tapahtumapaikkana toimii Designikkuna ja Espoossa Muotoile Espoo -tila WeeGee-talossa.

Studio55.fi/Piia Simola

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.