Mainos

Miss Suomi: Vastaan voi tulla härskejäkin juttuja

Julkisuus vyöryi rytinällä Viivi Pumpasen päälle Miss Suomi -kilpailun voiton myötä. Ensimmäisen kuukauden ajan kiivas pyöritys oli tuoreelle Miss Suomelle kuin sekavaa unta. Sittemmin Viivi on oppinut vetämään julkisuudelle rajat.

Viivi Pumpanen oli ennen missiksi tuloaan ehtinyt seurata kauneusalaa jo vuosien ajan. Hän aloitti lapsimallin työt yli 10 vuotta sitten. Miss Suomi -tittelin laukaisema mediahuomio tuli silti yllätyksenä.

− Puolitoista kuukautta kruunajaisten jälkeen huomasin, että olin vain ajelehtinut mylläkässä eteenpäin. En pystynyt pitämään kaikkea käsissäni, Viivi sanoo.

Lopulta Miss Suomen oli pakko hiljentää tahtia ja avata silmänsä.

− Tajusin, että jokaisella ihmisellä on oikeus sanoa ei tai olla kommentoimatta asioita.

"Pidä kiinni siitä mitä olet"

Alun myllerryksestä huolimatta Viivi kokee, että missivuosi on tähän asti sujunut hyvin. Määrätietoinen nuori nainen tietää mitä haluaa tehdä ja mitä ei. Hän on oppinut pitämään puolensa julkisuuden kourissa.

− Välillä tyttöjä saatetaan ylipuhua suostumaan lähes mihin tahansa. Vastaan voi tulla härskejäkin juttuja. Sinut houkutellaan tekemään jotain yli omien rajojen tai oikein tyrkytetään, että hajoat ja vastaat kysymyksiin, Viivi kuvaa.

Miss Suomi kannustaa jokaista pitämään kiinni siitä, mitä itse on. Viivi itse kieltäytyi hetki sitten epämieluisasta kuvausehdotuksesta.

− Minut haluttiin kuvaan täysin yläosattomissa. Kuva oli tarkoitus ottaa selän puolelta, mutta en halua minkäänlaisiin nude-kuviin. Haluan pysyä klassisen missin tyylissä, Viivi toteaa.

Kuvien jälkikäsittelyyn Viivi suhtautuu suopeasti, mikäli kyseessä on sojottavan hiuksen tai finnin häivyttämisen tyylinen perusmuokkaus.

− Siinä vaiheessa kaikki ei ole kohdallaan, kun iho muokataan muovailuvahaksi. Olen törmännyt lehtien kansiin, joista en ole ensi silmäyksellä tunnistanut itseäni.

"Pidän kotitöistä"

Viivi lähti kauneusmittelöihin missin työn, ei rahan tai julkisuuden vuoksi. Hän on päässyt toimenkuvansa kautta toteuttamaan itselleen tärkeitä asioita.

− Vierailen keskimäärin kerran viikossa kouluissa puhumassa koulukiusaamisesta. Olen käynyt myös erilaisissa nuortentapahtumissa.

Lasten kanssa tehtävän työn parissa Viivillä on isompiakin suunnitelmia.

− Haluan lähteä Afrikkaan auttamaan orpolapsia. Olen alustavasti jo puhunut asiasta järjestön kanssa. Matka toteutuu mahdollisesti ensi vuoden puolella, Viivi kertoo.

Kiireisen työn vastapainoksi Viivi nauttii myös kotielämästä. Hän asuu avoliitossa poikaystävänsä kanssa, ja kaksikko on myös keskenään yhtiökumppanit.

− Annamme molemmat arvostusta sille, että teemme paljon töitä. Kotityöt jäävät enemmän minun vastuulleni, mutta se ei häiritse minua. Panostan sisustamiseen ja olen muutenkin perfektionisti. Ja jos vihjaan, että täällä pitäisi vaikka imuroida, hommat kyllä hoituvat, Viivi sanoo.

Studio55/Jenni Kokkonen

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.