Mainos

Milana Misic: Olisin halunnut asua isän luona

Milana Misic kertoi päivän ohjelmassa olleensa toivottu lapsi, vaikka hänen äitinsä ei hänestä pystynytkään lopulta huolehtimaan. Misicin vanhemmat erosivat hänen ollessaan kahden vuoden ikäinen. Huoltajuudesta kiisteltiin pitkään, ja vasta viiden vuoden taistelun jälkeen oikeus päätti antaa huoltajuuden Laila Kinnusen vanhemmille, Misicin isovanhemmille.

− Olin sitä mieltä, että oikeuden päätös oli väärä. Jos olisin itse saanut päättää, olisin muuttanut isän luokse, Milana Misic sanoi.

Hän kertoi kuitenkin, että isovanhemmat olivat rakastavia ihmisiä, joille olisi ollut kova paikka menettää tyttärentyttärensä huoltajuus.

Päivän ohjelmassa puhuttiin myös mukavista lapsuusmuistoista ja keskusteltiin nykyhetkestä, muun muassa Laulumme -musiikkiteatteriesityksestä.

Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelma!

Aiheesta jatkettiin radiolähetyksessä, jonka pääset kuuntelemaan tästä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.