Mieti seitsemää asiaa ennen kuin eroat

Kun suhteessa menee huonosti, ajatus erosta voi houkuttaa. Ennen tekoihin ryhtymistä kannattaa miettiä, onko todella tehnyt kaikkensa tilanteen parantamiseksi. Latistunutkin suhde voi virkistyä, kun on rehellinen ja näkee hieman vaivaa.

Neuvoja antoivat Redbookmag-verkkosivustolla psykologian tohtori Tracy Thomas, parisuhdeterapeutti Gary Chapman, psykoterapeutti Jamie Turndorf, pariterapeutti Linda Carroll ja terapeutti Sherry Amatenstein.

Tee minä-lista

Suhteen korjaaminen kumppaniin alkaa siitä, että korjaa suhteen itseensä. Thomasin mukaan parisuhteen dynamiikan muuttamiseen vaaditaan nimittäin vain yksi ihminen.

Voi olla iso ongelma, jos odottaa tulevansa onnelliseksi sitten, kun kumppani on tietynlainen tai käyttäytyy tietyllä tavalla. Kannattaakin laatia lista kaikista niistä ominaisuuksista, joita kumppaniltaan haluaa – esimerkiksi rakkaus, huolenpito, myötätunto, hyväntahtoisuus ja huomioon ottaminen – ja kysyä sitten itseltään, antaako niitä itse itselleen. Jos ei, niin on varmaa, että suhteellakin on varaa parantua ja kasvaa.

Kun pitää huolta itsestään, tulee omien tarpeidensa asiantuntijaksi ja näyttää samalla mallia niiden huomioon ottamisessa.

Myönnä omat virheesi

Kun tunnustaa, että voisi itsekin olla jollakin tavoin parempi kumppani, auttaa suhteen toista osapuolta tekemään samoin. Dialogista tulee hedelmällisempää.

Vaikka jokainen yleensä myöntää, ettei ole täydellinen, silti useimmat uskovat, että todellinen ongelma on kumppanissa. Ennen kuin suhdetta voi korjata, on myönnettävä omat virheensä ja pyydettävä anteeksiantoa. Tällöin kumppani tietää, että jotain tapahtuu sinun sisälläsi.

Vastuun ottaminen omasta epätäydellisyydestä parisuhteessa – oli se sitten syyttelyä, tuomitsemista tai nalkuttamista –, on hyvä askel kommunikaation parantamiseen.

Päästä irti päähänpinttymistä

Kuten muutkin tottumukset, jo muodostuneet parisuhdetavat voivat olla vaikeita murtaa. Tietoinen irrottautuminen vanhoista ja toimimattomista ajatuskaavoista vie kuitenkin kohti onnellisempaa suhdetta.

Jos pitää kiinni sellaisista ajatuksista, että kumppani ei rakasta tai välitä tai suhde ei toimi, niin sellaista myös todennäköisesti saa. Mikäli sen sijaan valitsee uskovansa asioihin, joita toivoo ja haluaa itselleen, niin silloin keskittyy niistä suhteessa todistaviin positiivisiin asioihin.

Yritä kääntää negatiiviset uskomukset positiivisiksi: hän rakastaa minua, hän välittää minusta, tämä toimii.

Paranna vanhojen suhteiden arvet

Joskus nykyisen suhteen vaikeudet heijastelevat jotakin aiempaa tilannetta, jonka vanhoista haavoista parantumaton ihminen tiedostamattaan luo uudelleen.

Suhdetta nakertavista haamuista voi päästä eroon, kun kummatkin kysyvät toisiltaan muutaman yksinkertaisen kysymyksen. Mitä sellaista minä teen, mikä tekee sinut onnettomaksi? Mitä sellaista minä teen, mikä työntää sinua pois? Mitä minä voin tehdä, jotta olisit onnellinen?

Lopeta yrittämästä muuttaa kumppania

Silloinkin, kun on itse paras mahdollinen kumppani sekä itselleen että puolisolleen, saattaa tuntea turhautumista toisen osapuolen käyttäytymisen takia. On välttämätöntä hyväksyä, että toista ihmistä ei voi muuttaa. Muuten ajat itsesi hulluuden partaalle joka kerta, kun kumppani törsää rahaa, jättää roskia jälkeensä tai tekee jotakin muuta inhoamaasi.

Tämän hyväksyminen on ehkä tärkein aines onnelliseen ja pitkäaikaiseen parisuhteeseen. On minimoitava niiden kertojen määrä, kun kysyy kumppaniltaan: mikset ole minä? Kaikkihan tekevät tätä, vaikka sitten hiljaa itsekseen. Rakastumme ja oletamme näkevämme maailman samojen linssien läpi, vaikka tiedämme, että niin ei ole.

On vaikeaa hallita omassa päässä pyöriviä, kumppanin muuttamiseen tähtääviä ajatuksia. Kuitenkin jo se, että tietää olevansa voimaton muuttamaan toisessa tökkiviä asioita, vapauttaa energiaa toimivampaan yhteiseloon.

Alkakaa taas pelata samassa joukkueessa

Sitoudu tekemään kaksi asiaa, joita teit silloin, kun rakastuit kumppaniisi: viettämään yhdessä laatuaikaa ilman työtä tai kotiaskareita ja ilmaisemaan rakkautta toista kohtaan.

Varatkaa aikaa siihen, että kerrotte toisillenne joka päivä kolme tapahtunutta asiaa ja niiden teissä herättämät tunteet. Tämä on vähimmäisvaatimus keskinäisen yhteyden säilyttämiselle. Tunteiden tunnustaminen, lahjat, ajattelevaiset eleet ja fyysinen kosketus auttavat löytämään uudelleen syvän yhteyden kumppaniin. Niistä myös todennäköisesti tulee vastavuoroisia.

Muista, että kaikki alkaa teoista, ei tunteista. Tunteet seuraavat perässä. Vaikket siis olisi heti alkuun innostunut, teeskentele, kunnes tunnet sen oikeasti.

Kuvittele, että todella eroaisitte

On tärkeää miettiä perin pohjin, mitä eroaminen todella tarkoittaa. Onnettomaan, toimimattomaan tai väärinkäyttävään suhteeseen ei tietenkään pidä jäädä, mutta joskus erosta haaveillaan vihan ja turhautumisen vallassa. Eron mahdollisuutta viskotaan ilmaan kumppanin kuullen, vaikka sitä ei todella tarkoiteta. On mahdollista, että lopulta kumppani sanookin: hyvä on, erotaan.

Seuraavan kerran, kun tunnet tarvetta heittää ero-sanan ilmoille keskellä riitaa, pysähdy miettimään sanojasi tarkkaan. Saatat huomata, että se ei olekaan sitä, mitä haluat. Sitä tunnetta kannattaa kuunnella.

Lähde: Redbookmag.com

Kuva: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat