Metsä yllättää sadon kerääjät – Lue, miten!

Luonto yllättää satokauden vaihtelulla ja erikoisilla yrteillä.

Minkälaisia yllätyksiä korin kanssa metsään menevä kotikokki voi löytää?

– Useimmiten yllätyksenä tulee se, että satokausi alkaa aikaisemmin tai myöhemmin kuin on totuttu. Esimerkiksi tänä vuonna suppilovahveroita löytyi jo heinäkuun puolella, vaikka yleensä ne ilmestyvät vasta loppusyksystä, Marttaliiton kehittämispäällikkö Arja Hopsu-Neuvonen sanoo.

Hopsu-Neuvonen kuvaileekin sieniä mystiseksi ryhmäksi.

– Sienten satoa on lähes mahdoton ennustaa: toisin kuin marjat, ne eivät kuki.

Salaatit rikastuisivat yrteillä

Metsässä voi piillä yllätyksiä myös sellaiselle ihmiselle, joka ei ole tutustunut yrtteihin.

– Vaikka nokkonen, voikukka, maitohorsma, mesiangervo sekä mustikoiden ja puolukoiden lehdet tunnetaan, muuten yrtit eivät ole ihmisille tuttuja.

– Esimerkiksi putkikasvit koetaan hankalina, koska niiden ryhmässä on myös myrkyllisiä tyyppejä. Moni haluaisi kokeilla nokkosen ja pinaatin tapaan käytettävää vuohenputkea, muttei tunne sitä tarpeeksi hyvin, Hopsu-Neuvonen sanoo.

Useat vähemmän tunnetut yrtit sopivat salaatteihin ja keittoihin.

– Tällaisia ovat jauhosavikka, valkopeippi ja poimulehdet. Litulaukkaa voi eteläisessä Suomessa poimia vanhojen kartanoiden pihamailta.

Studio55.fi/Piia Simola

Kuvat: Colourbox.com

Lue myös:

    Uusimmat