Mainos

Merja syö gluteenittomasti, vaikkei sairasta keliakiaa – näin vointi muuttui

Merja Salinin koko perhe alkoi noudattaa gluteenitonta ruokavaliota noin viisi vuotta sitten. Alun perin tarkoituksena oli osoittaa tukea perheen reumaa sairastavalle lapselle, jolle gluteeniton dieetti määrättiin osana antioksidanttiklinikan suunnittelemaa ruokavalioremonttia. Merja huomasi kuitenkin muutoksen myös itsessään.

– Väsymys lähti pois. Yleensä töiden jälkeen tein äkkiä lapsille ruokaa ja menin sohvalle vähäksi aikaa päikkäreille, mutta tämän ruokavaliomuutoksen jälkeen oma jaksaminen ja hyvinvointi parantui, Merja Salin kertoi Studio55.fi-lähetyksessä.

Perhe pyrkii välttämään gluteenia sisältäviä ruokia myös kodin ulkopuolella. Lipsumisia sattuu, jos gluteenitonta tuotetta ei ole nälkäisenä äkkiä saatavilla. Silloin Merja huomaa, miten gluteeni vaikuttaa häneen.

– Vatsa turpoaa, tulee tietynlaisia vatsakipujakin ja suoliston toiminta vilkastuu enemmän.

Perheessä halutaan syödä gluteenittomasti siitä huolimatta, että se tarkoittaa isompaa ruokalaskua.

– Säästö siihen tulee jostain muusta. Ja kun meidän reumalapsesta näkee, kuinka hyvin hän voi, niin ei me siinä sitten säästellä. Ostamme ja syömme gluteenitonta, kun voimme hyvin, Merja sanoi.

Auttaako gluteeniton ruokavalio todella muidenkin sairauksien kuin keliakian oireisiin? Tarvitseeko ihminen gluteenia? Laihduttaako gluteeniton ruokavalio? Miten pitää toimia, jos on ryhtynyt gluteenittomalle ruokavaliolle ja haluaa myöhemmin testata itsensä keliakian varalta? Katso video ylhäältä.

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.