Mediatutkija listasi – Nämä kuusi elokuvaa pitää nähdä yleissivistyksen takia

Mediatutkija Veijo Hietala valitsi kuudelta vuosikymmeneltä kuusi elokuvaa, jotka ovat hänen mielestään elokuvallisen yleissivistyksen kivijalat. Oletko sinä jo nähnyt nämä mestariteokset?

Michael Curtiz: Casablanca (1942)

Yksi elokuvahistorian Suurista Rakkaustarinoista taustanaan toinen maailmansota ja taistelu natseja vastaan. Teho perustuu pitkälti Humphrey Bogartin ja Ingrid Bergmanin karismaan, mutta samalla elokuva on osoitus Hollywoodin tuotantokoneiston osaamisesta parhaimmillaan. Jollei rakkaustarinoista tykkää, niin Orson Wellesin esikoisohjaus Citizen Kane (1941), monen kriitikkoäänestyksen "maailman paras elokuva", olisi ajankohdan taiteellisempi vaihtoehto.

Alfred Hitchcock: Vertigo (1958)

Alfred Hitchcockin mystisin ja "taiteellisin" elokuva on päällisin puolin rikostrilleri, mutta tosiasiassa huimaava ja värikylläinen psykologinen tai psykoanalyyttinen tutkielma erotiikan salatuista pohjavirroista ja pakkomielteistä. Vertigo on viime aikoina kilpaillut kriitikkoäänestyksissä tasapäisesti Citizen Kanen kanssa maailman parhaan elokuvan tittelistä.

Sergio Leone: Huuliharppukostaja (1968)

Tämän italowesternin jälkeen lännenelokuva ei enää koskaan "toipunut", sillä Sergio Leone kertoi yhdessä elokuvassa kaiken koko lajityypistä. Samalla hän kertoi paljon muustakin, naisista, miehistä, rakkaudesta, elämästä – kaikesta mikä meitä liikuttaa ja myös siitä, millä keinoin elokuva meitä parhaimmillaan liikuttaa. Minun mielestäni "kaikkien aikojen paras elokuva".

Francis Ford Coppola: Kummisetä (1972)

Francis Ford Coppolan mahtava eeppinen gangsterisaaga aloitti mafiaelokuvien ja -sarjojen buumin, jonka jälkivaikutukset ulottuvat aina 2000-luvun Sopranos-sarjaan saakka. Ensimmäinen Kummisetä oli oikeastaan vastaisku 1960-luvun radikalismille ja arvomurrokselle: sen maailmassa miehet olivat vielä miehiä, naiset naisia ja itse jumalankaltainen Kummisetä (Marlon Brando parhaassa roolissaan) uskoi järkähtämättä vanhatestamentilliseen silmä silmästä -oikeudenmukaisuuteen.

Ridley Scott: Blade Runner (1982)

Kulttikirjailija Philip K. Dickin kertomukseen perustuva Blade Runner siirsi tieteiselokuvan aivan uudelle filosofiselle tasolle - toki Stanley Kubrickin huikeaa scifi-spektaakkelia 2001: Avaruusseikkailu (1968) unohtamatta. Vuoteen 2019 sijoittuva synkkä tulevaisuusfantasia yhdistelee taitavasti väkivaltaista toimintaa ja filosofisia, syvälle ihmisyyden perusolemukseen pureutuvia pohdintoja, joista on kirjoitettu akateemista tutkimustakin enemmän kuin mistään muusta 1980-luvun elokuvasta. Blade Runnerista on julkaistu myöhemmin ns. director's cut -versioita, mutta kannattaa katsoa tämä "tuottajan versio" ensin.

Peter Weir: The Truman Show (1998)

Peter Weirin nerokas teos on varoittava analyysi median vallasta ja tekoaikana vasta orastavasta tosi-tv-buumista. Kuvitelkaapa, että Big Brotherin asukit olisivatkin syntyneet BB-talossa, tuo talo muodostaisi koko heidän maailmansa eivätkä he tietäisi olevansa koko kansan tv- ja nettitähtiä ympäri vuorokauden. Elokuvan sankari Truman Burbank on elänyt tietämättään syntymästään lähtien lavastekaupungissa koko maailman tosi-tv-tähtenä, kunnes alkaa eräänä päivänä ihmetellä, miksi kaikki tuntuu pyörivän hänen ympärillään. Elokuva saa pohtimaan, elämmekö kaikki medioiden luomassa jättimäisessä Truman Showssa? Ei suositella vainoharhaisuuteen taipuvaisille!

Teksti: Veijo Hietala

Kuvat: Colourbox.com, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat