Maalaislääkäri Kiminkinen palaa televisioon MTV3:lla – vastaa katsojien kysymyksiin

Maalaislääkärinä tunnettu Tapani Kiminkinen vastaa katsojien kysymyksiin Studio55.fi-lähetyksissä joka torstai vuoden loppuun asti.

– Minulta kysytään mitä ihmeellisimpiä asioita, vaikka lääkärillehän oikeastaan mikään ei ole ihmeellistä. Huonoja kysymyksiä ei olekaan, Tapani Kiminkinen sanoo.

Jo 36 vuotta lääkärinä toiminut Kiminkinen tunnetaan muun muassa tv-ohjelmista, kirjoista sekä Apu-lehden Kysy Kiminkiseltä -palstasta, jonka tyyliin tulevat televisiolähetyksetkin toteutetaan.

– Pyrimme käsittelemään ihmisiä kiinnostavia aiheita ja antamaan tieteeseen perustuen ohjeita, joista on oikeasti apua. Nykyaikana on se ongelma, että ei tiedä, mikä on totta ja mikä ei, Tapani Kiminkinen sanoo.

Terveydestään huolestuneille löytyy internetistä runsaasti ristiriitaista informaatiota.

– Lääkärit joutuvat oikomaan paljon väärää tietoa ja esimerkiksi perustelemaan joillekin potilaille, miksi lääkkeitä kannattaa ottaa. Jotkut sydänpotilaatkin ovat jättäneet lääkkeitään, ja korkean riskin potilaalle se on valtava riski. Tieteen ulkopuolelta tuleva tieto saa Suomessa kohtuuttoman paljon näkyvyyttä ja nousee vähän liian kärkkäästi esiin.

Osa vaivoilleen selitystä hakevista ihmisistä googlettaa oireitaan innokkaasti.

– Joidenkin lääkärien mielestä on haitallista, jos potilaalla on niin sanotusti diagnoosi valmiina. Minusta on vain hyvä asia, että potilas tutustuu oireisiinsa ja ottaa asioista selvää – kunhan käy oikeilla sivustoilla eikä saa liian pinttynyttä käsitystä. Esimerkiksi Terveyskirjasto on loistava paikka, jossa selitetään nykyajan tieto hyvin kansanomaisesti. Sitä päivitetään koko ajan, joten siihen voi luottaa. Keskustelupalstat sen sijaan ovat vaarallisia.

Mikä on maalaislääkärin ohje pitkään ja mahdollisimman terveeseen ikään?

– Geeniperimällä on aika suuri merkitys, jos mietitään esimerkiksi valtimonkovettumatautia. Pitää katsoa ympärilleen, tiedostaa sukunsa sairaudet ja tarkistaa sitten omia elintapojaan. Ne ovat nämä perinteiset: syö kaurapuuroa ja kasviksia ja pehmeää rasvaa, käy lenkillä, älä ryyppää, älä käytä tupakkaa.

– Elämäntavoilla voi vaikuttaa hirveän paljon siihen, sairastuuko voi ei, mutta niihin ei voi juuttua kiinni. Ei koko ajan voi vahtia, mitä tekee. Elämä pitää elää tässä eikä tehdä stressiä elämisestä, Kiminkinen sanoo.

Tapani Kiminkinen näkyy Studio55.fi-tv-lähetyksissä 18. elokuuta alkaen joka torstai klo 8.35. Ensimmäisessä lähetyksessä Kiminkinen kertoo lääkärinä toimimisesta ja siitä, millainen on hänen mielestään hyvä lääkäri. Katsojien kysymyksiä aletaan käsitellä 25. syyskuuta.

Lue myös:

    Uusimmat