Villiä seksiä rakastajan kanssa, romanttinen hetki oman puolison vierellä, jännitystä ulkomailla... Studio55.fin tekemä kysely paljastaa, mitkä seksikokemukset ovat jääneet vastaajien mieliin ikimuistoisina.
Luonto vetää suomalaisia puoleensa etenkin kesällä. Luonnon helmassa harrastettu seksi on jäänyt monen Studio55.fin seksikyselyyn vastanneen mieleen erityisen hyvin. Ikimuistoisia paikkoja ovat muun muassa heinäpellot, laiturit, mökit, metsät ja saaret.
– Rakastelimme saarella, jolla ei ollut ketään. Linnutkin käänsivät kohteliaasti selkänsä, muistelee eräs kyselyyn vastannut nainen.
– Tekstiviestillä kerroin, että haluan naiseni lumihangessa veneeni edessä. Sain. Nautimme molemmat.
Nyt olemme naimisissa, ja joskus muistelemme tätä hetkeä, muistelee puolestaan eräs mies.
Myös loma saa ihmiset vapautumaan ja nauttimaan seksistä. Monen ikimuistoisin kokemus on peräisin lomalta, joko ulkomailta tai Suomesta.
– Heinäpellolla kauniina kesäpäivänä. Levollinen olo ja kiireettömyys olla kahdestaan jäivät mieleen.
– Matkoilla rakastelemme useammankin kerran päivässä. Lämmin ilma, musiikki ja hyvä ruoka tekevät sen, kirjoittaa eräs nainen.
Kiinnijäämisen pelko houkuttaa
Myös kiinnijäämisen pelko on tehnyt monen seksistä ikimuistoista.
– Alpeilla gondolihississä riisuttiin alaruumiit paljaaksi ja harrastettiin seksiä sylikkäin istuen. Mieleen jäivät maisemat ja jännitys tulla huomatuksi, muistelee eräs kyselyyn vastannut mies.
Toiset nauttivat ulkomailla seksistä paikallisten kanssa.
– Erään lomakylän kioskin lattialla tuli harrasteltua. Kyynärpäät ja polvet menivät verille, ja alla olevan saksalaisen rouvan mies käveli rakennuksen ympärillä etsien vaimoaan.
– Parasta oli Kreikassa paikallisen miehen kanssa. He osaavat käsitellä naista oikein. Ei alkoholia, vaan hellää huolenpitoa ja huomioimista.
"Mies pukeutui poliisiksi"
Joillekin parhaiten ovat jääneet mieleen rooliasut ja ryhmäleikit.
– Mies pukeutui poliisiksi ja laittoi minut käsirautoihin sänkyyn. Se oli jotain aivan upeaa!
– Harrastin seksiä kahden miehen kanssa yhtä aikaa. Vieläkin kiihotun, kun ajattelen sitä. Se kokemus oli fantastinen ja haluaisin vielä kerran kokea sen, kirjoittaa eräs nainen.
Oma rakas on tärkein
Kaikki eivät tarvitse erikoisia paikkoja tai leluja.
– Ikimuistoisia seksikokemuksia olen alkanut kokea vasta nykyisen mieheni kanssa – 50 vuotta täytettyäni. Siihen ei tarvita mitään erikoisjärjestelyjä eikä erikoispaikkoja, vaan se tapahtuu vaikka ihan vaan kotona omassa sängyssä, kirjoittaa yksi kyselyyn vastannut nainen.
– Jokainen hetki on ainutlaatuinen, mutta ehkä nykyisen kumppanini kestävyys ja polttava halu yhdistettynä minun kyltymättömyyteni on ollut jotakin sanoin kuvaamattoman suurta ja ainutlaatuista välillämme!
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kyselyyn osallistui Studio55.fi-sivustolla 6.−12.4.2011 yhteensä 1 000 yli 50-vuotiasta vastaajaa.
61 prosenttia heistä oli naisia ja 39 prosenttia miehiä. 53 prosenttia vastaajista oli 55−64-vuotiaita, 28 prosenttia alle 55-vuotiaita, 17 prosenttia 65−74-vuotiaita ja 2 prosenttia yli 75-vuotiaita.
Uusimmat
-
08:55
Israelin armeija "kannustaa" Rafahin asukkaita siirtymään – maahyökkäystä kärsivään kaupunkiin odotetaan
-
08:49
Leverkusen paalutti ennätyksen
-
08:38
Leijonat-sankari upeasti esillä kiekkoraamatussa – "Teräsmies"
-
08:14
Kolme surffaria tapettu Meksikossa – ammuttiin päähän
-
08:12
Verottaja varoittaa kavalasta ansasta! "Pitää olla tarkkana"
-
08:09
Hoitotakuuheikennyksen pelätään nielevän rahaa säästöjen sijasta: "Ihmiset eivät jonoissa paljoa parane"
-
08:09
Kiinalaiset pääsivät pälkähästä – Matti Mattsson saattaa kohdata dopingista kärynneen ME-sensaation Pariisissa
-
08:01
Verottajalta tärkeä huomautus: Koskee 1,5 miljoonaa suomalaista
-
08:01
17-vuotias NHL-superlupaus pääsee MM-Leijoniin – Jere Lehtinen paljasti päätöksen takaa yhden ison syyn
-
07:42
Madonna esiintyi Rio de Janeirossa suurimmalle yleisöllensä koskaan
-
07:42
Asiat, jotka putkiasentaja kehottaa tarkastamaan kotona säännöllisesti – muuten luvassa voi olla iso lasku: "Puhutaan aika mittavista euroista"
-
07:26
Verstappen täräytti päin tolppaa – näin hollantilaisen varma voitto karkasi Norrisille
-
07:14
ISW: Venäjä siirtää eliittijoukkojaan – voi viitata Harkovaan hyökkäämiseen
-
07:11
FT: Ukraina valmistautuu vastahyökkäykseen
-
07:02
Kiihtelysvaaraan nousee uusi kirkko tuhopoltetun tilalle: "Ei maksettu pahaa pahalla"
-
06:55
Kalle Rovanperä makean triplan perässä – Portugalin MM-rallin ohjelma, aikataulu ja tv-lähetykset
-
06:41
Sebastian Ahon tehoilta ei riittänyt – Rangers parempi
-
06:33
Dallas pusersi jatkoon täpärästi NHL:ssä – voiton ratkaissut tähtipelaaja: "Suuri helpotus"
-
06:29
Jos lankeat huijausviestiin työpaikallasi, toimi välittömästi näin: "Kaikkein keskeisin asia firman tietoturvan tasossa"
-
06:28
Jättirakeet voivat tappaa – Suomen suurimmat kuin omenoita
-
Lataa lisää