Lukijat kertovat: Näin selvisimme uskottomuudesta

Parisuhde voi pysyä pystyssä uskottomuudesta huolimatta, kielii Studio55.fin suuri seksikysely. Joskus pettämisestä selvittiin puhumalla, toisinaan se visusti salaamalla.

Kyselyyn vastanneet yli 55-vuotiaat kertoivat omat keinonsa selvitä pettämisestä:

”Aika parantaa”

Ajan kanssa.

Aika parantaa, mutta asia ei unohdu. Ei sitä enää läpikäydä.

Puhumalla

Keskustelemalla ja luottamalla toiseen.

Keskustelemalla ja tuottamalla tietoisuuteen, että oli välttämätön, jotta oma liitto säilyisi.

Rehellisyydellä ja avoimella keskustelulla.

Puhumalla ja vielä kerran puhumalla. Ennen emme juurikaan olleet käsitelleet tiettyjä ennen tapaamistamme tapahtuneita asioita.

Kerralla selvitettiin, eikä enää sen jälkeen puhuttu koko asiasta.

Puhumalla eli selvittämällä mistä se johtui.

Selvitimme syyt ja sovimme uudet pelisäännöt.

"Se oli vain seksiä" -lauseella.

Suhteen katkaisu auttoi

Järki voitti. 

Lopettamalla!

Jouduin soittamaan jokaiselle naiselle vaimon kuunnellessa, sanoin kaikille että se on nyt loppu.

”Toista ei voi omistaa”

Annoin anteeksi.

Elämä on lyhyt eikä toista voi omistaa. Yhteinen aika on vain meidän kahden keskistä.

En ole kovin omistamishaluinen. Raivosin kuitenkin.

Lakaisemalla asia maton alle.

Puoliso ei tiedä

Ollaan hissun kissun.

Hän ei tiedä, ehkä arvasi, mutta ei nostanut asiasta meteliä ja suhteemme palasi ennalleen.

Tapahtui ennen lapsia kun olin alle 30-vuotias. Mieheni ei tiedä ja itsekin olen unohtanut.

Minulla on toisella paikkakunnalla naimisissa oleva nainen, jonka kanssa näemme muutaman kerran vuodessa. Vietämme yön keskittyen rakasteluun ja mussutteluun. Se tuntuu jo niin luonnolliselta, ettei sitä uskottomuudeksi kumpikaan tunne. Tällä hetkellä kummallakin pettäjälle tämä on ihana olotila ja varsinaiseen parisuhteeseen ei haluta muutosta. Pidetään homma salassa oikein ja keskustelemalla oikeista asioista.

En ole jäänyt kiinni.

Puoliso ei tiedä, enkä itse koe huonoa omaatuntoa, koska puolisoa ei seksi kiinnosta kovinkaan paljoa, joten se ei ole ollut keneltäkään pois.

Tiedän, että ihminen on koko elämänsä ajan seksuaalinen olento, joten himoa riittää loppuun saakka. Tärkeintä tietenkin on syrjähyppyjen osalta, että ei ala tulla liian rohkeaksi. Missään tapauksessa ei ole syytä kertoa sitä puolisolleen. Sellaiset omantunnonherkät, sanon teille: älkää lähtekö seikkailemaan heikoille jäille. 

Pitää olla ovela ja taitava kuin FSB:n agentti!

Vaimoni ei tiedä nuoruuden teoistani, jos aavistaa, ei kysy.

Studio55.fi-sivustolla 10.4.-26.4.2015 välisenä aikana toteutettuun seksikyselyyn vastasi hieman yli 900 vastaajaa. Vastaajista 58 prosenttia oli naisia ja 42 prosenttia miehiä. 39 prosenttia heistä oli alle 55-vuotiaita, 38 prosenttia 55-64-vuotiaita, 20 prosenttia 65-74-vuotiaita ja 2 prosenttia yli 75-vuotiaita. 

Lue myös:

    Uusimmat