Lukijat kasvatuksestaan: ”Halauksen puute on jättänyt syvät arvet”

Monissa vastauksista kerrottiin, että koska hellyyttä ei ollut osoitettu, saattoi sen osoittaminen tai vastaanottaminen olla vaikeaa myöhemmällä iällä. Toisaalta kyselyssä jaettiin myös lämpimiä muistoja hellistä isistä ja äideistä. Näin lukijat kertovat hellyydenosoittamisesta ja sen muodoista.

”Olin erittäin paljon halauksen tarpeessa”

En muista että koskaan olisin saanut olla sylissä tai, että minua olisi halattu tai pidetty hyvänä. Lapsena en tiennyt mitään sellaisesta, että ihminen voi rakastaa tai saada rakkautta. Vain kerran näin, että nuorempi siskoni oli isän polvella. Katsoin varmaan lumoutuneena ja haaveilin, että minäkin pääsisin syliin. Kyllä se on jättänyt sellaisen jäljen, että on jäänyt jotain vaille elämässä, sellaisen tyhjyyden tunteen. Omia lapsia olen pitänyt mahdollisimman paljon hyvänä ja sylissä ja halunnut näyttää, että elämässä on rakkaus olemassa.

– vaille syliä

Olen syntynyt sodan jälkeen maalla ja hellyyden osoittaminen ei silloin ja siellä ollut tapana. En muista koskaan saaneeni vitsaa, mutta sillä peloteltiin. Ainoa sylissä olon muisto on se, kun varmaan joskus kymmenvuotiaana menin isän syliin ja mummoni paheksui sitä ääneen. Se oli hänen mielestään sopimatonta: ”Nuin iso tyttö”.

– Mummo Itä-Suomesta

Kyllä sain (vitsaa). Näin jälkikäteen tuntuu oudolta, että siihen aikaan piiskattiin jonkin vahingon, esimerkiksi astian rikkomisen, takia,ettei sitä tapahtuisi uudestaan. Vanhemmat kyllä saivat pudottaa asian lattialle, eikä siitä kukaan sättinyt.

– maija

Minua ei halattu koskaan lapsuudessa, koska äidin mielestä lapsen piti oppia kurilla. Vitsaa kyllä sain ja joitain kertoja muistan vieläkin ja silloin kuritus tuli mielestäni ihan aiheetta. Äiti purki omaa turhautumistaan ja omaa pahaa oloaan lapseen antamalla vitsaa. Nyt aikuisena minun on varsin vaikea halata ketään. Totta kai olen kaivannut ja kaipaan edelleen lähellä oloa ja hellimistä.

–Sirpukka

Meillä ei halattu koskaan, en muista isän koskeneen mitenkään muuten kuin kurittamalla esimerkiksi hiuksista vetämällä tai vitsalla lyömällä. En vieläkään 63-vuotiaana voi sietää, että joku koskee. Opin kyllä omaa lasta halaamaan ja lastenlapsia vielä enemmän.

– Vieläkin se tuntuu 63-vuotiaana

Ei halattu muistaakseni koskaan mutta remmi/vyö tuli kyllä tutuksi. En muista varhaislapsuudestani juuri mitään, vasta 7–8-vuotiaasta, mutta isoveljeni ainakin saivat isältä remmiä useinkin, joten ilmeisesti minäkin. Itse olen valitettavasti vasta nyt vanhemmalla aikuisiällä tottunut halailemaan ihmisiä enemmän.  Vaikka kyllä mielestäni tyttäriäni halailin, eivät he ole kovinkaan innokkaita halailemaan. Eli ehkä eivät saaneet tarpeeksi ”oppia” lapsena siitä. Lapsenlapset ovat kyllä tottuneet mummun halailuihin, joskin 15-vuotiaat pojat hiukan kaihtavat.

– Äitiliini

Äidillä ei pyynnöistäni huolimatta ollut omien sanojensa mukaan koskaan aikaa minua halitella. Olin erittäin paljon halauksen tarpeessa. Onneksi isä halasi, kun oli kotona. Naapureista sain hellyyttä kyllä onneksi monelta taholta. Sitä hyväksymistä ja arvonantoa sieltä naapureilta kovasti sitten hankin. Halauksen puute äidiltä on kyllä jättänyt minuun syvät arvet! Vasta aikuisena isän kuoltua jotenkin annoin äidille halauksen puutteen anteeksi. Ja itse aina tällöin perheeni kanssa halasin häntä. Siitä hän oli todella kiitollinen!

– Isä halasi, äiti ei

Sain vitsaa, useammankin kerran ja niin, että minun piti itse se hakea isän valvonnassa. Olin perheen vanhin, ja seuraava, 4 vuotta nuorempi poika, ei oman muistini mukaan saanut vitsaa kertaakaan. Hellyyttä en juuri muista saaneeni ja kun näin sitä toisten osoittavan, vaivaannuin.

– Yksin, mutten yksinäinen

Olen kovalla kurilla kasvatettu. Olen saanut vitsaa alle kouluikäisenä jo ja kerran isäni vyöstä. Olen kaltoin kohdeltu. Isäni oli viisi vuotta sodassa ja minä synnyin seuraavana vuonna, kun sota loppui. Katson, että itsekin olen ”sotavammainen”. Miehet, jotka sodasta palasivat, olivat monet ”rikkimenneitä”. Parhaat nuoruusvuodet olivat siellä jossakin. Kotonani en saanut hellyyttä myöskään äidiltäni. Lapsuudenperheeni oli karu, vähäpuheinen ja kylmä. Itse olen yrittänyt olla toisenlainen. En tiedä olenko ollenkaan onnistunut. Olen sitä jäävi sanomaan. Puhumattomuus on kylläkin siirtynyt myös minun perheeseeni.

– Teresa

Meillä ei 70-luvulla halattu koskaan eikä äiti pitänyt sylissä tai muuta sellaista. Tukistuksia kyllä saatiin ja luunappeja, mutta vitsaa vain yksittäisiä kertoja. Välittämistä, jos sitä edes oli vanhempien puolelta, ei näytetty mitenkään.

– avainkaulalapsi

”Halaamisen olen saanut jo kotoa matkaevääksi”

Isä saunotti meidät lapset ja muistan, kuinka hän hellästi hossotti eli vihtoi kylmät varpaani. Hiuksia pestessä, jos silmiin meni saippuavettä, hän suukotti ne pois. En muista että isä olisi milloinkaan lyönyt tai antanut tukkapöllyä, mutta äidillä tuo tuntui olevan lempipuuhaa ja erittäin kovaotteista.

– Vitsaa

Minun äitini oli hyvin rakastava ja hellä ja aina suukotteli meitä kolmea lasta. Hänen omat vanhempansa olivat kuolleet hänen ollessaan 5 vuoden ikäinen ja hän oli saanut kasvaa huutolaisena suuressa maalaistalossa. Se varmaankin oli vaikuttanut häneen syvästi. Hän hoiti mielellään myöskin muiden lapsia ja kaikki yleensä pitivätkin hänestä. Isäni taas oli luonteeltaan melko ankara, vaatien tottelevaisuutta heti ensimmäisellä sanalla, muuten oli käsi jo remmissä ja kyllä sitä saatiinkin kun oli aihetta. Mutta kyllä hänkin halaili, ja jopa suukkoja pyyteli aina hyvällä tuulella ollessaan.

– YKS mummeli

Halattiin ja pidettiin sylissä. Olen neljästä tyttärestä kuopus, syntynyt 1950, mutta kaikki vanhemmatkin sisarukset kokevat samoin. Toki risuakin tuli muutaman kerran ja äiti antoi – syystä varmaan! Isä oli äärettömän herkkä ja helläluontoinen mies, henkisesti rikkautta antava. Mutta halaamisen olen saanut jo kotoa matkaevääksi, ja sen, että tunteita näytetään!

– Mairulimummeli

Ei seitsemisenkymmentä vuotta sitten kauheasti halailtu, mutta kuitenkin kotona vallitsi lämmin ja rakastava tunnelma. Aina oli puhtaat vaatteet, hyvää äidin tekemää ruokaa ja kevätjuhliin saatiin kouluun uudet mekot. En katso menettäneeni kovien halausten puutteessa mitään. Riidaton, turvallinen ja rakastava koti oli tärkein.

– Annastiina

Meitä oli 9 lasta. Minä olin kuudes, vanhimmasta alkaen. Pienenä äidiltä sain hellyyttä. Iltasin menin hänen viereen nukkumaankin. Isän sylissä en muista koskaan olleeni. Vanhimman siskon mukaan isä oli pitänyt minuakin sylissä. Isä oli toisinaan ankara ja antoi tukkapöllöä.

– Maalta kaupunkiin muutanut