Mainos

Lääkäri Antti Heikkilä varoittaa: Tämä dieetti voi viedä hengen

Kukapa ei olisi joskus tuskastunut peilikuvaansa ja päättänyt hankkiutua ylimääräisistä kiloista eroon – ja nopeasti?

Kolme kiloa viikossa -tyyppisillä kuureilla elimistöstä poistuu vain nestettä. Terveyden kannalta vielä huolestuttavampaa on, että pikaiseen painonpudotukseen tarkoitetut, erittäin vähäkaloriset pussikeitot, ovat lääkäri Antti Heikkilän mukaan pahimmillaan hengenvaarallisia.

– Nämä vähäkaloriset dieetit syövät rasvaa, mutta myös lihasta. Nopea painonpudostus johtuukin paljolti lihasmassan häviämisestä. Kadotetut kilot ovat usein menettettyä lihasta. Lihas on painavampaa kuin läski, ja siksi tulos näkyy vaaalla nopeasti.

– Myös sydän on lihas, ja sydänlihaksen menetys johtaa rytmihäiriöihin. On todettu monia äkkikuolemia, jotka ovat johtuneet rankasta laihduttamisesta, Heikkilä toteaa.

Tämän vuoksi jojoillaan

Toinen ihmedieettien ongelma on se, että ne saavat aikaan painon jojoilua. Rankan kuurin aikana lähteneet kilot tulevat yleensä korkojen kera takaisin.

– Kun siirtyy takaisin normaaliruokaan, ei ole enää sitä määrää lihasta tallella, joka polttaisi ylimääräiset kalorit, ja paino nousee yleensä korkeammalle kuin ennen laihdutusta.

Studio55.fi/Piritta Palokangas

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.