Kuusi terveellistä tapaa, jotka voivat muuttua epäterveellisiksi

Myös terveelliset elämäntavat voivat mennä liiallisuuksiin, jolloin ne saattavat vaikuttaa negatiivisesti terveyteen.

Myös terveellisten asioiden kohdalla kannattaa muistaa kohtuus. Tunnistatko itsessäsi näitä piirteitä?

1. Tankkaat liikaa terveellisiä rasvoja

Rasvat, kuten omega-3, auttavat parantamaan muistia ja ehkäisemään sydänsairauksia.

– Vaikka jokin on hyväksi sinulle, ei tarkoita kuitenkaan sitä, että voit syödä sitä niin paljon kuin haluat. Pähkinät, avokadot ja terveelliset öljyt ovat kaikki kalorien lähteitä. Jos tavoitteesi on painon pudottaminen, täytyy keskittyä myös terveellisten ruokien kalorimääriin, kertoo Dallas Cowboys -amerikkalaisen jalkapalloseuran urheiluravitsemusterapeutti Amy Goodson.

Goodson ehdottaakin, että ruoassa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, ettei syö liikaa rasvoja, vaikka ne olisivatkin hyvälaatuisia.

2. Venyttelet niin, että se sattuu

Venyttely treenin jälkeen auttaa lihaksia pysymään vetreänä. Lihaksia voi kuitenkin liikuntafysiologi Irv Rubensteinin mukaan venyttää liikaa.

– Lihaksia voi venyttää vahingossa liikaa, jolloin ne voivat vaurioitua, kertoo Nashvillelaisen STEPS Fitness -koulutuskeskuksen perustaja Rubenstein.

3. Et pidä tarpeeksi lepopäiviä

Lepopäivien pitäminen on Rubensteinin mielestä todella tärkeää. Kuntoilija tarvitsee palautumisajan, jotta keho ei rasittuisi liikaa.

Levon määrän tarve vaihtelee kuitenkin henkilöstä riippuen, Rubenstein kertoo.

– Yleisesti ottaen samanlaisena jatkuvan liikunnan välissä 48–72 tuntia riittää toipumiseen ja mahdolliseen edistymiseen.

Rubenstein ohjeistaa kuitenkin yli 50-vuotiaita liikuntaa aloittavia henkilöitä liikkumaan kaksi tai kolme päivää viikossa ensimmäisen 4–6 viikon aikana.

4. Nautit hedelmät ja vihannekset mehun muodossa

Teetkö hedelmistä ja vihanneksista mehulingolla maukkaita juomia? Mehu ei ole kuitenkaan paras muoto nauttia tuoreita hedelmiä. Ravitsemusterapeutti Goodsonin mukaan mehua juomalla hedelmien ja vihannesten kuituja ei saa hyödynnettyä parhaalla mahdollisella tavalla.

– Kuidut voivat auttaa sinua syömään vähemmän, sillä ne saavat sinut tuntemaan helpommin täydeksi, Goodson kertoo.

Mehulingon sijaan kannattaakin käyttää tehosekoitinta, jolloin saat kaikki kuidut talteen.

5. Käytät liikaa käsidesiä

Varsinkin flunssakautena käsidesin käyttäminen saattaa kuulostaa hyvältä idealta, mutta sitäkin voi käyttää liikaa.

Useissa käsidesissä oleva triklosaani saattaa edistää bakteerien vastustuskykyä antibioteille. Yhdysvaltalaisen Epidemic Intelligence Servicen tutkimuksen mukaan hoitajilla, jotka suosivat käsidesiä käsienpesua enemmän, oli kuusinkertainen riski saada norovirus.

Kannattaakin pestä kädet vedellä ja saippualla, ja tarvittaessa käyttää käsidesiä ja silloinkin vain pieni tippa kerralla.

6. Juot suuret määrät smoothieta

Hedelmät sisältävät suuret määrät sokeria, joten smoothiesta voi tulla helposti sokeripommi. Smoothieen on myös helppo lisätä lisäkaloreita ja rasvoja suosituilla terveellisillä ainesosilla, kuten kookosöljyllä, Goodson kertoo.

– Kaksi teelusikallista terveellistä suosikkirasvaasi voi nostaa kalorimäärää helposti 200 kilokalorilla. Muiden ainesosien kanssa smoothiessasi saattaa olla siis 300–400 kilokaloria.

Smoothieita nauttiessa tulisikin muistaa, että smoothie on oma ateriansa, eikä ruuan kanssa juotava lisuke. Valmissmoothieita ostaessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, onko smoothieen lisätty sokereita.

Lue myös:

    Uusimmat