Kuusi tapaa palauttaa romantiikka suhteeseen

Kun vatsanpohjan perhoset ovat liihotelleet aikoja sitten pois ja katse kohdistuu toisen silmien sijaan tietokoneen ruutuun, on aika elvyttää romantiikkaa. Se vaatii vähän vaivautumista, mutta saa pariskunnan osapuolet näkemään toisensa taas enemmän kuin kämppäkavereina. Canadianliving-verkkosivusto kokosi neuvoja yhteen.

Tehkää leikekirja

Konsertti-, -elokuva ja -lentoliput, postikortit, rakkauskirjeet, kuvat… Tehkää yhteisen matkanne aikana kertyneistä muistoesineistä leikekirja, jota selailemalla pääsette taas kiinni hauskoihin aikoihin, kun arjen yksitoikkoisuus uhkaa haudata läheisyyden alleen. Vanhojen muistojen läpikäynti muistuttaa onnellisista päivistä ja rakentamastanne keskinäisestä siteestä. Lisäksi se, että saatatte tällaisen projektin yhdessä valmiiksi, vahvistaa me-henkeä.

Hikoilkaa yhdessä

Lakanoiden välissä puuhailu tekee ihmeitä läheisyydelle, mutta myös ihan tavallinen liikunta vahvistaa sidettä kumppaniin. Selvitysten mukaan parit ovat tyytyväisempiä suhteeseensa yhteisen liikuntasession jälkeen. Ehkä tämä johtuu siitä, että liikunnan aikaansaama fyysinen reaktio kiihtyvine pulsseineen voi muistuttaa rakastumista.

Lähentykää, kirjaimellisesti

Fyysinen läheisyys on suoraan yhteydessä henkiseen yhteyteen. Jos pari viettää päivät erossa toisistaan, on tärkeää, että iltaisin iho koskettaa ihoa. Nukkukaa lusikassa, istukaa sohvalla sylikkäin – se onnistuu, vaikka toinen lukisi lehteä ja toinen katsoisi peliä – tai hierokaa toisianne.

Listaa asiat, joita rakastat kumppanissasi

Kun kumppani kysyy, miksi rakastat häntä, niin keksit varmasti parempaakin kuin ”olet mukava ja sovimme hyvin yhteen”-tyyppisen vastauksen. Mieti oikeasti asiaa. Rakastatko hänen oikeaan poskeensa ilmestyvää hymykuoppaa, oma-aloitteista imuriin tarttumista, leveitä hartioita tai taitoa tehdä maukkainta ikinä maistamaasi makaronilaatikkoa? Kirjaa asiat paperille ja anna lappu rakastetullesi. Siitä tulee varmasti muisto, jota hän vaalii ja arvostaa koko sydämellään.

Käykää vanhoilla kulmilla

Suhteen alkuaikojen läpikäyminen yhdessä on hyvä tapa saada kipinä liekkiin. Jos seurusteluajoistanne on kulunut jo vuosia ja muistot haalentuneet, virkistäkää niitä menemällä takaisin maisemiin, jossa koitte asioita yhdessä ensimmäistä kertaa. Ensimmäinen ravintola, ensimmäinen elokuvateatteri, tie jota pitkin ajoitte lähijärvelle… Tai vaikka juna-asema, jolla jouduitte aina jättämään hyvästit hetkeksi. On myös hyvä idea viedä kumppani katsomaan omia lapsuudenmaisemia, sillä niin hänkin pääsee osaksi intiimejä muistoja.

Rikkokaa rutiinit

Suunnitellut treffi-illat ovat askel oikeaan suuntaan romantiikan palauttamisessa. Laatuaikakaan ei kuitenkaan aina riitä pitämään rakkautta elossa, jos se tarkoittaa kerrasta toiseen yksitoikkoisena toistuvaa ravintolaillallisen ja leffaillan yhdistelmää. Sen sijaan uusien kokemusten jakaminen yhdistää pariskuntia. Uudet kokemukset aktivoivat aivojen palkintojärjestelmän, jolloin vapautuu rakastumisen tunteeseen yhdistettyjä dopamiinia ja noradrenaliinia. Jos ette ole aikaisemmin käyneet sukelluskurssilla, poimineet mustikoita, taistelleet leikkimielisessä lasertaistelussa tai vaikka käyneet ratsastamassa, niin kokeilkaa! Luultavasti keskinäinen siteenne vahvistuu.

Lähde: Canadianliving.com

Kuva: Colourbox.com

Huomenta Suomen lähetyksessä puhuttiin helmikuussa 2013 Väestöliiton tutkimusprofessori Osmo Kontulan kanssa parisuhteesta ja siitä, mitä siltä nykypäivänä halutaan. Katso video alta.

Lue myös:

    Uusimmat