Mainos

Kun nukkumatti ei tullutkaan – Faktoja unettomuudesta

Yli miljoona suomalaista nukkui viime yönä huonosti. Lääkehoito on hyvä tapa hoitaa lyhytaikainen unettomuus, mutta pitkää aikaa pillereitä ei saisi nappailla.

Unettomuudesta kärsii yli miljoona suomalaista. Kyse on todellisesta kansantaudista, sillä joka kolmas aikuinen kärsii ajoittain erilaisista unihäiriöistä.

Myös Suomen 11−16-vuotiaat koululaiset kärsivät muiden EU-maiden koululaisia enemmän unettomuudesta ja väsymisestä. Kasvaminen vaatii 9−11 tuntia unta, aikuiselle riittää noin kahdeksan tuntia. Harva kuitenkaan nukkuu tarpeeksi.

Toiminnallista ja sairauden aiheuttamaa

Yleisin unettomuuden muoto on niin sanottu toiminnallinen unettomuus, jonka taustalla ei ole sairautta. Elämäntilanne ja siihen liittyvä stressi, huolet, äkilliset elämänmuutokset tai ulkopuoliset häiriötekijät vaikeuttavat nukahtamista, tai herättävät nukkujan liian aikaisin.

Jos uni ei tule puolen tunnin kuluessa peiton alle siirtymisestä, puhutaan nukahtamisvaikeudesta. Myös tämä uniongelma voi johtua stressistä, päiväunista tai jopa kahvin juomisesta.

Levoton nukkuminen on sekin oma uniongelmansa, jossa uni on katkonaista. Tällöin aivot eivät saa tarvitsemaansa lepoa. Nukkuja voi stressin tai masennuksen vuoksi herätä aamuyöllä.

Ilta- ja aamuvirkkuja on olemassa

Jos unettomuus jatkuu pitkään, visiitti lääkärille voi auttaa selvittämään sen syitä. Myös esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet, neurologiset sairaudet tai sydämen ja verenkiertoelimistön sairaudet voivat aiheuttaa unettomuuden.

Mikäli nukahtaminen tuntuu haasteelliselta, syy voi olla myös geeneissä. Työterveyslaitoksen tutkija Mikael Sallinen kertoo Helmi-sivustolla, että aamu- ja iltavirkkuja ihmisiä on todella olemassa.

– Noin 80 prosenttia ihmisistä on jotain aamu- ja iltatyyppisten väliltä, ja äärityyppejä on noin 20 prosenttia. Erot johtuvat pitkälti perimästä, sillä aamu- tai iltatyyppisyys on yksi synnynnäisistä ominaisuuksistamme, Sallinen kertoo Työterveyslaitoksen verkkosivuilla.

Studio55/Maria Aarnio

Lähteet: http://fi.wikipedia.org/wiki/Unettomuus, www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=8454/type=1, www.tervesuomi.fi/fi/julkaisu/11785, www.mtv3.fi/helmi/minisaitit/artikkeli.shtml/2010/02/1036629?olen_nainen/naiseutta, www.mtv3.fi/helmi/hyvinvointi/artikkeli.shtml/724909?hyvinvointi-voin_hyvin-unista, http://www.tietoaunettomuudesta.fi/, www.yths.fi/netcomm/viewarticle.asp?path=8,2476,2516#hoitoohjeita

Mainos

Osallistu keskusteluun

Uusimmat: Studio55.fi

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.